Näin kerrot lapsille Turun iskusta – ”Lapsikin huomaa, että nyt on jotain kummallista”

Miten kerrot lapsille Turun iskusta? 6:56

Mediassa näkyvistä, nyt Turun iskun myötä jo pelottavan lähelle tulleista tapahtumista kannattaa kertoa lapsille rehellisesti, mutta ikätaso huomioon ottaen. Pelkoon auttaa parhaiten samanlaisena pysyvä perusarki ja -tekeminen.

– Huolestuneiden vanhempien yhteydenotot (liittyen maailmalla viime aikoina tapahtuneisiin terroritekoihin) ovat lisääntyneet. On huoli siitä, että lapset saattavat pelätä matkoille lähtöä tai väkijoukkoja tai muuta. Ne ovat hirveän tärkeitä merkkejä siitä, että lapsen kanssa on syytä puhua ja vahvistaa turvan tunnetta tekemällä ihan arkisia asioita, Terveystalon johtava psykologi ja psykoterapeutti Tuija Turunen kertoi aamun Huomenta Suomessa.

Lapselle ei kannata valehdella, sillä aikuisen tunteet välittyvät joka tapauksessa. Omasta järkytyksestä ja ajatuksista pitää pystyä suodattamaan lapsen ikätasolle sopiva tarina, rehellisesti.

– Kyllä lapsikin huomaa, että nyt on jotain kummallista, että aikuiset menevät keskenään toiseen huoneeseen.

– Ei pienelle lapselle tarvitse kertoa yksityiskohtia eikä kauhean pitkästi, vaan että jotain hirveää on tapahtunut, ja sen takia aikuiset käyttäytyvät eri tavalla.

Perusturva säilyy, kun pyritään tekemään ja ajattelemaan jotain ihan muuta.

– Aikuisen velvollisuus on suojata lasta eli rajoittaa sitä, mitä lapsi näkee ja kuinka paljon on somessa. On ihan tutkittua tietoa, että tuollaisen uutisoinnin seuraaminen koukuttaa ja nostaa vireystilaa. Me aikuiset koukututaan siihen, onko mitään uutta, ja se sama tapahtuu myös lapselle. Silloin elimistössä on koko ajan stressitila, vähän sellainen kauhutila. Se ei pitkittyessään ole kenellekään hyväksi.

– Ei se tee mitään hyvää ruveta katsomaan varsinkaan elävää kuvaa, se on turhaa altistusta, Turunen neuvoo.

Lue myös:

    Uusimmat