Näin käytät suksiboksia oikein – huomioi turvallisuus ja taloudellisuus

Suksiboksin kuormaamisessa on syytä käyttää harkintaa, sillä liian painava kuorma voi aiheuttaa ongelmia.

Auton katolle asennettava suksienkuljetuslaatikko tarjoaa helppoa lisätilaa, mutta sen hyödyntämisessä on käytettävä malttia.

Taakkatelineet on asennettava autonvalmistajan suunnittelemille paikoille ja itse suksoboksin kiinnittämisessä tulee noudattaa boksivalmistajan ohjeita. On hyvä muistaa, etteivät kaikki taakkatelineet sovi kaikkiin autoihin. Omia virityksiä ei myöskään kannata lähteä tekemään.

Sekä taakkatelineen että suksiboksin kiinnitys kannattaa tarkistaa aina, kun boksi avataan. Ajamisesta aiheutuva tärinä voi jopa aiheuttaa suksiboksin irtoamisen kesken ajon.

Suksiboksi on tarkoitettu ensisijaisesti suksien kuljettamista varten. Näin takapenkin selkänojia tai edes suksiluukkua ei tarvitse välttämättä avata, mikä tekee matkustamisesta turvallisempaa. Boksiin voi laittaa muutakin tavaraa, mutta sen tulee olla kevyttä. Auton käyttäytyminen voi muuttua mutkissa ja väistötilanteissa epävakaaksi, mikäli katolle on lastattu liian painava kuorma.

Suksiboksille sekä auton kattokuormalle on valmistajien asettamat enimmäispainot. Suksiboksin maksimikuorma voi olla esimerkiksi 75 kiloa ja auton suurin sallittu kattokuorma saman verran. Jos boksi painaa 20 kiloa, saa siellä olla korkeintaan noin 50 kiloa tavaraa, sillä taakkatelineet painavat viitisen kiloa.

– Jos katolle laitetaan suksien lisäksi tavaraa, pitää raskaimmat tavarat laittaa keskelle boksia. Tällöin paino jakautuu tasaisesti molemmille taakkatelineille. Moniin suksibokseihin on saatavana tilanjakajia, joita voidaan hyödyntää tavaroiden tukemiseen, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen neuvoo.

Kaikki suksiboksissa olevat tavarat on kiinnitettävä huolellisesti sidontaliinoin, sillä kuljetuslaatikon kuoret eivät riitä pitämään tavaroita sisällä äkkijarrutuksessa tai törmäyksessä. Sidonnan kireys pitää myös varmistaa aina ennen boksin sulkemista.

Suksiboksi lisää auton ilmanvastusta ja siten polttoaineenkulutusta, joten turhaan boksin kanssa ei kannata ajella. Suksiboksi tekee autosta myös huomattavasti korkeamman, minkä unohtaminen voi aiheuttaa ikävän yllätyksen.

– Suurimpaan osaan parkkihalleista voi ajaa henkilöautolla, jossa on boksi katolla. Tila-autolla tai katumaasturilla tilanne voi olla toinen. Piipahdus ostoskeskukseen voi tulla todella kalliiksi, jos boksi, taakkatelineet ja auton katto vaurioituvat, Vesalainen huomauttaa.

Lähde: Autoliitto

Lue myös:

    Uusimmat