Näin hiihtäjien pelastusoperaatio eteni – 10 tuntia pilkkopimeässä kovassa pakkasessa

Kova pakkanen ja huono keli vaikeutti hiihtovaelluksella eksyneiden miesten löytämistä.

Hiihtovaelluksella UKK:n kansallispuistossa ollut mies menehtyi traagisesti maanantaina eksyttyään reitiltä. Mies oli lähtenyt yhdessä toisen kokeneen vaeltajan kanssa perjantaina Kemihaarasta Savukoskelta hiihtovaellukselle UKK:n kansallispuistoon.

Miehet eksyivät ennalta suunnitellulta reitiltä, ja lopulta hiihtivät puolitoista vuorokautta etsien suojaa. Pelastushenkilöstö löysi miehet lopulta maanantaina. Toinen miehistä oli menehtynyt ja toinen pahasti kylmettynyt.

Pelastustoimissa Savukosken päässä mukana ollut  Lapin Pelastuslaitoksen palopäällikkö Mika Harju kertoo, että hälytys tuli Pelastuslaitokselle kymmenen jälkeen maanantai-aamuna.

– Yleensä tällaisissa tapauksissa otetaan käyttöön helikopteri, mutta kova pakkanen ja huonot sääolosuhteet estivät sen. Meiltä lähti kaksi kelkkaa ja Rajavartiolaitokselta toiset kaksi, Harju kertoo MTV.fi:lle.

Pinteessä olevat miehet olivat onnistuneet soittamaan Hätäkeskukseen kännykällä hätäpuhelun ja antamaan sijaintinsa koordinaatit. Harju kertoo, että määränpäähän oli matkaa toistasataa kilometriä.

– Ensin pelastajat ajoivat kelkoilla ja lopulta jalkautuen maastoon, hän kuvailee.

Harju kertoo, että miehiä etsittiin erämaasta peräti kymmenisen tuntia. Miehet löytyivät lopulta noin 10 kilometriä alkuperäisestä ilmoitetusta sijainnista, läheltä Härkävaaran tupaa.

Lähes 30 asteen pakkasen lisäksi pimeys oli laskeutunut jo tunteja aiemmin.

– Heidät löydettiin noin kahdeksan aikoihin illalla. Pelastajilla oli mukana ensihoitokalustoa, ja miehet saatiin nopeasti siirrettyä, Harju jatkaa.

Tragedia vetää mietteliääksi.

– Onhan tällainen aina todella ikävä tapaus, mutta onneksi aika harvinainen, järkyttyneen oloinen Harju kuvailee tunnelmia.




Lue myös:

    Uusimmat