Näin budjettineuvottelut ovat edenneet – Neuvottelut jatkuvat tänään pienellä porukalla: "Halutaan saavuttaa yhteinen näkemys ja sopu tällä kokoonpanolla"

Pääministeri Sanna Marin ja valtiovarainministeri Matti Vanhanen kertoivat budjettiriihen etenemisestä maanantaina alkuillasta.

Hallitus käynnisti tänään budjettineuvottelut, joita on käyty Säätytalolla aamusta asti. Ensin mukana oli koko hallitus, mutta neuvotteluja jatkettiin myöhemmin vain puheenjohtajaviisikon ja valtiovarainministerin kesken. Tämä johtuu siitä, että neuvottelut käyvät huomattavasti helpommin pienemmällä porukalla kuin kaikkien ministereiden kesken. Huomenna myös muut ministerit otetaan uudelleen mukaan neuvottelupöytään.

Koronatilanteen vuoksi neuvotteluita Suomen ensi vuoden tuloista ja menoista arvioidaan hankaliksi. Hallituksen on määrä päättää muun muassa eri toimista, joiden perusteella syntyisi 30 000 uutta työllistä.

Neuvottelut keskeytyivät hieman ennen kello 18:sta puolueiden eduskuntaryhmien kokousten takia. Pääministeri Marin kävi kertomassa medialle, että neuvottelut ovat edenneet hyvässä hengessä ja hän luottaa siihen, että valmista tulee.

– Meillä on monia hankalia kokonaisuuksia pöydällä niin työllisyys- ja ilmastotoimet, energiaverotuksen kokonaisuusuudistus, kuten myös kuntien tukeminen, koronavirustilanne, järjestöjen rahoituksen turvaaminen. Meillä on paljon isoja asioita pöydällä, Marin selitti, miksi neuvotteluissa on koolla vain pieni määrä ministereitä.

– Näihin halutaan saavuttaa yhteinen näkemys ja sopu tällä kokoonpanolla, ja näitä ratkaisu on myös syntynyt.

Marin ei halunnut eritellä tarkemmin mitään nyt jo tehtyjä päätöksiä.

– Kaikki on auki niin kauan kuin kaikki on sovittu. Tämä on kokonaisuus ja haetaan kokonaisratkaisuja.

MTV Uutisten tietojen mukaan tällä hetkellä neuvottelujen suurimmat kiistakysymykset liittyvät teollisuuden toimintaedellytysten varmistamiseen, työllistämiskeinoihin ja Suomen kilpailukykyyn.

Myös turpeen verokohtelu jakaa hallitusta. Eri linjoilla aiheesta ovat olleet erityisesti vihreät ja keskusta.

Koronarokotteisiin ja testeihin varataan reippaasti rahaa

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen puolestaan totesi, että pohjaesitykseen tulee tulemaan muutoksia ainakin kuntien tilanteen ja järjestökentän rahoituksen osalta, sillä ne eivät olleet siinä alun perin mukana. Hallitus joutuu etsimään rahat Veikkauksen tuottojen romahdettua korona-aikana.

Valtiovarainministeriön budjettiesitys ensi vuodelle oli 7 miljardia euroa alijäämäinen. 

Ensi vuoteen tulee muutoksia myös koronakustannuksien vuoksi, sillä ne tulevat olemaan noin 1,8 miljardia euroa. Vanhanen kertoi, että esimerkiksi testaus- ja rokotekustannuksia varten tullaan kirjaamaan reipas arvio budjettiesitykseen.

Puheenjohtajaviisikko ja valtiovarainministeri Vanhanen jatkavat neuvotteluja myöhemmin tänään. Huomenna neuvotteluissa on mukana suurempi kokoonpano.

Lue myös:

    Uusimmat