Antti Rinne venähtäneistä hallitusneuvotteluista: "Näyttäisi, että perjantain aikana kaikki on kunnossa"

Rinteen mukaan tulevan hallituksen tavoitteena on 75 prosentin työllisyysaste.

Hallitusneuvotteluiden vetäjä Antti Rinteen (sd.) mukaan neuvottelujen kahdeksasta ryhmäkokonaisuudesta kuusi olisi nyt valmiina.

– Pari on vielä auki, ja niitä ratkaisuja nyt odotellaan tässä, Rinne kertoi eilen keskiviikkona kymmenen jälkeen illalla Säätytalolla.

Rinne sanoi, että torstaina ei neuvotella vaan lasketetaan neuvottelupöytien tuloksia kuntoon.

Perjantaina hallitusneuvotteluihin osallistuvien puolueiden puheenjohtajat palaavat ratkomaan loput asiat.

– Näyttäisi siltä, että perjantaipäivän aikana kaikki on kunnossa.

Rinteen mukaan muun muassa verotusta sekä sosiaali- ja terveyspalveluita koskevat kokonaisuudet ovat nyt valmiita. Sen sijaan osaamista ja koulutusta koskeva kokonaisuus on vielä auki.

Elinvoimainen Suomi -neuvotteluryhmässä on Rinteen mukaan valmistumassa osa kokonaisuudesta liittyen isoihin infrastruktuuri-investointeihin ja ylipäätään investointeihin.

Rinne ei kertonut tässä vaiheessa yksityiskohtia esimerkiksi verotuksen osalta.

– Me tehdään tämä paketti valmiiksi, sitten kerrotaan kaikki, Rinne sanoi.

Hallitusohjelman sisällön oli ennakoitu voivan valmistua jo keskiviikkona.

Keskiviikkona alkuiltapäivästä alkaneet puheenjohtajien keskustelut venyivät ennakoitua pidemmiksi. Rinteen oli alun perin määrä kommentoida tilannetta neljän aikoihin iltapäivällä, mutta kommentit venyivät yli iltakymmenen.

Hallitusta rakentavat SDP:n johdolla keskusta, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP.

Kasvu hidastumassa

Julkisuuteen on tihkunut joitakin yksityiskohtia tulevasta hallitusohjelmasta. Tällä viikolla on esimerkiksi vahvistunut, että tuleva hallitus lisäisi pysyviä menoja reilulla 1,2 miljardilla eurolla.

Menolisäykset katetaan Rinteen mukaan työllisyystoimilla, veroelementeillä ja uudelleenkohdennuksilla.

Veronkorotuksia on tulossa nettona noin 700 miljoonaa euroa.

– Kokonaisuuteen sisältyy myös veronkevennyksiä, Rinne kertoi tiistaina mutta ei avannut verotukseen liittyviä yksityiskohtia.

Nyt neuvoteltavan hallituksen talouspolitiikan kannalta saatiin keskiviikkona kylmä suihku, kun Tilastokeskus kertoi bruttokansantuotteen työpäiväkorjattuna kasvaneen tammi-maaliskuussa vain 1,2 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna.

Hiipuva kasvu varjostaa julkisen talouden näkymiä. Samalla se tekee vaikeammaksi työllisyysasteen nostamiseen, jonka on toivottu tuovan julkiseen talouteen pelivaraa menopaineiden rahoittamiseksi.

Rinteen mukaan heidän laskelmien pohjana on koko ajan ollut valtiovarainministeriön ennustepohjat. Rinteen mukaan tavoitteena on 75 prosentin työllisyysaste.

– Joka tarkoittaa noin 60 000 uutta työllistä. Tähän tulee olemaan konkreettisia toimenpiteitä, jotka valmistellaan tässä vuoden sisään sillä tavalla, että voidaan varmistaa, kun tehdään menopäätöksiä, että meillä on konkreettisia työllisyyspäätöksiä mukana siinä, niin että me tiedetään talouden olevan kestävällä pohjalla, Rinne sanoi keskiviikkoiltana.

Lue myös:

    Uusimmat