Vuodenvaihde tuo lainsäädäntöön useita muutoksia. Seuraavassa kooste uudistuksista, jotka voivat näkyä itse kunkin arjessa.
Etunimiä voi ottaa neljä ja sukunimeksi yhdistelmän
Vuodenvaihteen jälkeen etunimiä voi ottaa nykyisen kolmen sijaan neljä eikä etunimen enää tarvitse olla kotimaisen nimikäytännön mukainen.
Myös nimen hyväksyttävyyden ehdottomia esteitä tarkennetaan.
Etunimen aiheuttamaa haittaa arvioidaan jatkossa eri tavoin lapsen ja täysi-ikäisen nimenmuutoksen kohdalla.
Myös sukunimiä koskeva laki uudistuu. Kahden sukunimen yhdistelmän voi jatkossa antaa myös lapselle.
Avopuolisot voivat saada yhteisen sukunimen, jos he ovat asuneet yhdessä vähintään viisi vuotta tai heillä on yhteinen tai yhteishuollossa oleva lapsi.
Panttijärjestelmä laajenee mehuihin
Pantillisia mehupakkauksia voi löytää kauppojen hyllyiltä vähitellen vuoden alusta lähtien.
Suomen Palautuspakkaus -yhtiön laajennuksen myötä pantilliseen järjestelmään voidaan liittää nykyisten pakkausten lisäksi mehu-, juomatiiviste- ja glögitiivistepakkauksia, jotka ovat PET-muovia, lasia tai alumiinia.
