Näillä paikkakunnilla Lidl saa Alkon viereensä – viinakaupan mentävä asiakkaiden perässä

Alko avaa tänä vuonna 14 uutta myymälää. Niistä peräti 9 tulee Lidlin naapuriksi. Taustalla on Kataisen hallituksen ohjeistus, jonka mukaan Alkon pitää huomioida liikepaikkapäätöksissään päivittäistavarakaupan kilpailu. Lisäksi Alko haluaa mennä sinne, minne asiakkaatkin menevät.

Tämän vuoden lopussa noin 24 prosenttia Alkoista sijaitsee K-kauppojen yhteydessä ja toiset 24 prosenttia S-kauppojen yhteydessä. Lidlin naapurissa on noin 5 prosenttia Alkoista. Erilaisissa kauppakeskuksissa Alkon myymälöistä sijaitsee noin 25 prosenttia.

Lidl sai Alkon viereensä jo viime viikolla Pieksämäellä. Tässä kuussa Helsingin Kalasataman Lidlin naapuriin tulee Alko. Lisäksi Alko avaa myymälät syksyllä Lidlin yhteyteen Lohjalla, Ulvilassa, Harjavallassa ja Kempeleessä. Suunnitelmissa on Alko Lidlin yhteyteen myös Kotkan Karhulassa, Kankaanpäässä ja Porissa.

Päivittäistavarakauppa ry:n maaliskuussa julkaisemien tietojen mukaan Lidl kasvatti markkinaosuuttaan viime vuonna 7,6 prosenttiin ja nousi päivittäistavaramyynnissä Suomen kolmanneksi suurimmaksi kaupparyhmäksi ohi Suomen Lähikaupan.  

– Pyrimme löytämään parhaat sijainnit kullakin paikkakunnalla. Alko toimii paikoissa paikoissa, joissa on esimerkkiksi päivittäistavarakauppoja, erikoisliikkeitä, ehkä myös pankin tai postin tai apteekin palvelut. Kauppakeskuksissa on myös julkisia palveluja, esimerkiksi terveydenhuollon palveluja. Olemme siellä, missä asiakkaatkin ovat, Alkon palvelujohtaja Kari Pennanen perustelee MTV Uutisille.

Taustalla hallituksen päätös

Taustalla on Jyrki Kataisen hallituksen marraskuussa 2013 käynnistämä Terveen kilpailun edistämisohjelma, jonka tavoitteena on lisätä kilpailua Suomen markkinoilla. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan päivittäistavarakauppa Suomessa on poikkeuksellisen keskittynyt ja markkinan rakenne luo suurimmille toimijoille edellytyksiä entisestään vankistaa asemaansa.

Alkon omistaja eli Suomen valtio ohjeistikin Alkoa, että se huomioi liikepaikkapäätöksissään myymälöiden sijoittumisen vaikutukset päivittäistavarakaupan kilpailuun.

Minimanikin sai "oman" Alkonsa

Alkon palvelujohtaja lupaa Alkoja myös muiden kauppojen yhteyteen. 

– Jatkossakin Alkoja tulee Lidlin yhteyteen. Yhteistyö tulee olemaan vahvaa myös K- ja S-Ketjujen kanssa ja sen lisäksi Suomen lähikaupan, Minimanin, Tokmannin ja monien erikoisliikkeiden kanssa. Haemme parhaita paikkoja asiakaspalvelun kannalta.

Jyväskylässä Minimani sai jo viime kuussa Alkon naapuriinsa.

Alkolla on nyt 350 myymälää ympäri Suomea. Jatkossakin kolme neljästä suomalaisesta asuu alle neljän kilometrin päässä lähimmästä Alkosta.

– Aina löytyy kehitettävää. Esimerkiksi viime syksynä avasimme Alkon Utsjoen Karigasniemeen, josta oli matkaan lähimpään Alkoon 140 kilometriä, Pennanen kertoo.

Alkon liikepaikkakriteerit ovat julkisia.

Lue myös:

    Uusimmat