Myyräkuumetapaukset nousussa

Suomessa todetaan vuosittain noin tuhat myyräkuumetapausta.

Myyräkuumetapausten lisääntymisestä on viitteitä Pohjois-Suomessa. Esimerkiksi Oulun yliopistolliseen sairaalaan myyräkuumepotilaita on tullut hoidettavaksi lähes viikoittain vuodenvaihteen molemmin puolin.

Metsäntutkimuslaitos varoitti viime vuoden lopulla myyräkantojen vahvasta lisääntymisestä varsinkin Oulun läänissä sekä Etelä- ja Lounais-Lapissa. Myyräkuumetta on odotettavissa tänä talvena tavallista enemmän.

Myyräkuumeen aiheuttaa Puumala-virus, joka leviää metsämyyrän välityksellä. Taudin voi saada varsin herkästi esimerkiksi liitereistä, kellareista tai varastoista, joihin myyrät ovat päässeet levittämään eritteitään.

Myyräkuume alkaa äkillisellä korkealla kuumeella ilman hengitystieoireita. Seuraavaksi ilmaantuu päänsärkyä, pahoinvointia sekä vatsa- ja selkäkipuja. Potilaalla voi ilmetä ensimmäisen sairasviikon jälkipuoliskolla munuaisten vajaatoiminnan merkkejä kuten virtsamäärän vähentymistä.

Myyräkuumeeseen liittyy harvoin jälkitauteja. Kun myyräkuumeen on kerran sairastanut, sitä ei todennäköisesti saa enää uudestaan.

Myyräkuumetta voi yrittää välttää esimerkiksi hyvällä käsihygienialla.

Suomessa todetaan vuosittain noin tuhat myyräkuumetapausta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat