Mystisen voimakkaan radiosignaalin havaittu tulleen lähempää maapalloa kuin koskaan aiemmin: Uskomaton voima

Nasan tutkimus: Vuosi avaruudessa muuttaa ihmistä - Terveys säilyy “pääosin”, mutta tiedossa mahdollinen korkean riskin ongelma 0:41
Video: Nasan tutkimus: Vuosi avaruudessa muuttaa ihmistä

Tutkijat ovat havainneet tähän asti lähimpää tulleen FRB-radiopurkauksen (Fast Radio Burst). Suurin osa havaituista FRP-purskeista on saanut alkunsa miljoonien valovuosien etäisyydellä Maasta. Tällä kertaa FRB oli syntynyt omassa kotigalaksissamme, tutkijoiden jo entudestaan tunteman kuolleen neutronitähden luona.

Space.com kertoo, että ensimmäiset FRB-radiosignaalit havaittiin vuonna 2007. Siitä lähtien ne ovat hämmästyttäneet tutkijoita.

FRB-signaali kestää vain muutamia millisekunteja, mutta se on uskomattoman voimakkaan energian synnyttämä. FRB-signaalin synnyssä voi olla energiaa yhtä paljon kuin oma aurinkomme tuottaa energiaa sadassa vuodessa.

Voimakkaiden radiopurskeiden syntymekanismi on mysteeri. Niiden aiheuttajaksi on ehdotettu niin törmääviä mustia aukkoja kuin muukalaisten avaruusaluksiakin.

Nyt havaittu, omasta kosmisesta naapurustostamme alkunsa saanut radiopurske on lähtenyt liikkeelle magnetariksi kutsutusta neutronitähdestä 30 000 vuotta sitten. Magnetarilla on valtavan voimas magneettikenttä ja se pystyy syöksemään valtavia energiamääriä vielä kauan tähden kuoltua.

Tutkijoiden mukaan vaikuttaakin vahvasti siltä, että juuri magnetarit ovat mystisten voimakkaiden radiopurkausten aiheuttajia.

Lue myös:

    Uusimmat