Myös kynttilöitä voi polttaa väärin! Ethän sorru tyypillisiin virheisiin?
Kirkkaampi liekki ja pidempi paloaika? Näillä vinkeillä saat kynttilöistäsi huomattavasti enemmän irti.
Elämme parhaillaan vuodenaikaa, jossa kynttilöiden polttaminen tuo koteihin kaivattua valoa ja ihanan jouluista tunnelmaa. Vaikka moni saattaakin polttaa näin talviaikaan kynttilän jos toisenkin, asiantuntijan mukaan saatat hyvinkin sortua virheeseen, joka estää sinua saamasta kynttilöistä täyttä hyötyä irti.
Pariisilaisen Diptyque-tuotemerkin asiantuntija Julie Bonin mukaan kynttilöitä tulisi polttaa ensimmäisellä kerralla niin kauan, kunnes kynttilän pintakerroksen vaha on kokonaan sulanut, eli tyypillisesti noin kahden tunnin ajan.
Tämä tapa takaa sen, ettei kynttilän keskelle muodostu sytyttämistä vaikeuttavaa kuoppaa, vaan kynttilän pinta pysyy tasaisena. Kun sydänlanka ei pääse vajoamaan eikä kuoppaa syntymään, kynttilän käyttöaika pitenee huomattavasti.
Pidä sydänlanka muutaman millimetrin pituiseksi
Ennen uuden kynttilän sytyttämistä kannattaa asiantuntijan mukaan kiinnittää huomiota myös kynttilän sydänlangan pituuteen. Vaikka pidempi lanka on helpompi sytyttää, lyhyt sydänlanka tarjoilee kirkkaamman liekin ja takaa sen, ettei kynttilän ympärillä oleva lasi pääse tahriintumaan mustasta savusta. Bonin mukaan sydänlanka kannattaa pitää todella lyhyenä, vain muutaman millimetrin pituisena.
Jos varotoimenpiteistä huolimatta lasi pääsee mustumaan, tilannetta on mahdollista korjata saippuaveteen kostutetun vanulapun avulla.
Myös kynttilän sijoituspaikkaan kannattaa kiinnittää huomiota, sillä vetoisassa paikassa kynttilä palaa nopeammin ja epätasaisemmin. Kynttilöitä ei siis kannata sijoittaa oven läheisyyteen tai paikkaan, jossa ihmiset liikkuvat paljon, sillä myös ihmisten liikkumisesta aiheutuva ilmavirta voi häiritä kynttilän palamista.
Jos kynttilä on vähemmässä käytössä, sen päälle kannattaa asettaa kansi pölyn kerääntymisen estämiseksi.
Lähde: HarpersBazaar
Kynttilöitä polttaessa kannattaa huomio kiinnittää myös paloturvallisuuteen. Katso videolta, kuinka nopeasti palo voi saada alkunsa pienestä tuikusta.
Uusimmat
-
05:30
100-vuotias veteraani hämmentyi itärajan tapahtumista: "En olisi halunnut tätä enää nähdä"
-
05:25
Israel laajentaa maaoperaatiotaan koko Gazan kaistalle – MTV seuraa sotaa
-
02:00
Suomessa on jo yli miljoona lihavaa aikuista, kertoo THL:n tutkimus
-
01:01
Aseliikevaihto kutistunut maailmanlaajuisesti, vaikka Venäjän aloittama sota on lisännyt kysyntää
-
00:01
Kenneth Kvarnströmistä Kuopio tanssii ja soi -festivaalin uusi taiteellinen johtaja
-
23:16
Kiskoilta suistunut veturi on saatu siirretyksi ratapihalta Tampereella, liikenne palautumassa normaaliksi
-
23:12
Tulivuori purkautuu Sumatralla Indonesiassa, patikoijia evakuoitu
-
22:40
Vahvavireinen Huuhkajat-hyökkääjä teki hienon maalin Bundesliigassa
-
22:14
Suomen mäkimiehillä väkevin maailmancup-startti moneen vuoteen – valmentajalta lupaava viesti: "Reserviä on parempaankin"
-
22:05
Itäraja on kiinni, mutta Suomi rahoittaa edelleen Venäjän taloutta – "Viikoittain havaintoja pakotteiden kiertämisestä"
-
21:29
Poliisin mukaan Meri-Lapissa autoilijat varoittavat puhallusratsiasta – "Mitä päässä oikein pyörii?"
-
21:02
Ukraina: Kaksi kuollut Venäjän iskuissa Hersoniin, pommit vaurioittivat kahta sairaalaa – MTV seurasi sotaa
-
21:00
Erling Haaland tulistui kyseenalaisesta tuomariratkaisusta – Tottenhamin ja Manchester Cityn välinen trilleri päättyi dramaattisesti
-
20:56
Mitä ehdokkaat ajattelevat ulkopolitiikasta, arvoista ja presidentin valtaoikeuksista? Tämä kaikki selviää MTV:n vaalikoneesta
-
20:45
Asiantuntijalta karu arvio: Prinsessa Catherine tulee kärsimään kohusyytöksistä kuningas Charlesia enemmän: "Kate ei voi piiloutua"
-
20:24
Yhdysvaltalaista sotalaivaa kohtaan hyökätty Punaisellamerellä? MTV seurasi sotaa 3.12.
-
20:14
Sähkön hinnassa tapahtuu maanantaina käänne
-
20:02
Liverpool oli minuuttien päässä yllätystappiosta – huima kiri käänsi tuloksen päälaelleen
-
19:32
Hongan suomalaislupaus siirtyy Kroatiaan
-
19:11
Mari Valosaari avoimena kauneusoperaatioistaan: "Kun se oli tehty ajattelin, että vau"
-
Lataa lisää