Myös ex-terveysministerit Javid ja Hunt pyrkivät Britanniassa konservatiivipuolueen johtoon
Useat brittipoliitikot ovat jo ilmaisseet kiinnostuksensa päästä Johnsonin seuraajaksi.
Britanniassa entiset terveysministerit Sajid Javid ja Jeremy Hunt ovat lähteneet mukaan kisaamaan konservatiivipuolueen johtajuudesta. Asiasta kertovat muun muassa brittimediat BBC ja Telegraph.
Kumpikin ehdokkaista on muun muassa väläytellyt veroleikkauksia.
Maan pääministeri Boris Johnson taipui tällä viikolla ministeriensä eroaallon edessä ja ilmoitti eroavansa tehtävästään konservatiivipuolueen johtajana. Johnson on sanonut aikovansa kuitenkin jatkaa pääministerinä, kunnes hänelle on valittu puolueestaan seuraaja.
Oppositiossa oleva työväenpuolue on yrittänyt painostaa Johnsonia eroamaan pääministerin tehtävästä välittömästi. Myös osa konservaativeista on esittänyt pääministerille samankaltaisia vaateita.
Eroaalto alkoi sen jälkeen, kun Sajid Javid ja valtiovarainministeri Rishi Sunak kertoivat jättävänsä ministerintehtävänsä epäluottamuksesta pääministeri Johnsoniin. Sunak on aiemmin ilmoittautunut mukaan puheenjohtajakilpaan.
Useat brittipoliitikot ovat jo ilmaisseet kiinnostuksensa päästä Johnsonin seuraajaksi.
Työväenpuolue vaatii tutkimusta
Ennen tämän viikoista eroaan Johnsonille oli satanut epäluottamusta. Eikä epäluottamukselle näytä tulevan loppua.
Työväenpuolue on tuoreeltaan vaatinut tutkimusta Johnsonin tapaamisesta entisen Neuvostoliiton turvallisuuspalvelun KGB:n työntekijän Aleksandr Lebedevin kanssa, kirjoittaa Guardian. Lebedev ja Johnson olivat tavanneet vain kaksi päivää Naton huippukokouksen jälkeen. Naton kokouksessa oli keskitytty Venäjään.
Laajaa epäluottamusta on aiemmin aiheuttanut se, miten pääministeri Johnson on hoitanut puolueensa johtohahmona toimineen parlamenttiedustajan Chris Pincherin häirintäsyytökset.
Pincheriä syytetään useasta lähentelytapauksesta. Hän on sanonut aikovansa hakea ammattiapua, mutta kiistää häntä kohtaan esitettyjä vanhempia syytöksiä.
Kesäkuussa pääministeri joutui konservatiivipuolueensa epäluottamusäänestykseen, jonka hän kuitenkin voitti äänin 211–148. Voitto oli niukka, sillä yli 40 prosenttia Johnsonin oman puolueen päättäjistä äänesti häntä vastaan. Hän kuitenkin piti äänestyksen myötä paikkansa puolueensa puheenjohtajana sekä pääministerinä.
Epäluottamusäänestykseen Johnsonin vei kohu, joka syntyi koronarajoituksista huolimatta järjestetyistä juhlista.
Uusimmat
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
21:38
Lewis Hamilton lausui mielipiteensä: tämä kuljettaja pitäisi palkata hänen seuraajakseen Mercedeksellä
-
21:27
Jukka Jalonen tiesi välittömästi Leijonien kylmäävän kohtalon – tiuskahti MM-areenalla: "Mitä tässä voi tehdä?"
-
21:26
Tätä shokkitappio tarkoittaa Leijonien MM-jatkon kannalta – huippupeleihin rakenteilla jättipaine
-
21:21
Turun Metsämäessä tuleen syttyneen jätekasan savunmuodostus vähentynyt, yleisellä alueella voi taas liikkua
-
21:03
Tältä hurmio näytti – katso, miten Itävallan fanit ilakoivat Leijonat-voitolla
-
20:47
Itävallan sankari latasi mahtipontisen väitteen häkellyttävästä Leijonat-voitosta – saattaa korkata oluen
-
20:40
Ruotsissa hierotaan käsiä: Leijonien taaperruksesta esiin kipeä fakta
-
Lataa lisää