Mainos

Myanmarissa harvinainen tapaaminen

Myanmarin eli entisen Burman sotilashallituksen ja opposition edustajat tapasivat tänään ensimmäistä kertaa yli vuoteen, kertoivat paikalliset lähteet. Tapaamiseen ottivat osaa armeijan tiedustelupalvelun johtaja One Khin Nyunt ja kansallisen demokratialiiton NLD:n puheenjohtaja Aung Shwe.

Khin Nyunt sanoi hallituksen antamassa lausunnossa toivovansa, että luottamusta rakentavat neuvottelut hallituksen ja NLD:n välillä jatkuvat. Lausunnossa kuvattiin tapaamista hedelmälliseksi, mutta ei kerrottu, mistä sen aikana keskusteltiin. NLD vaatii, että Myanmarin sotilashallinto kutsuu ensi perjantaihin mennessä koolle vuoden 1990 vaaleissa valitun parlamentin. Oppositio sai vaaleissa murskavoiton, mutta hallitus ei tunnustanut vaalin tulosta.

Nimettömänä pysytellyt diplomaatti kutsui tapaamista hyväksi merkiksi. Hän sanoi uskovansa, että neuvotteluissa käsiteltiin perjantain määräaikaa ja arveli, että hallitus olisi valmis asiassa kompromissiin välttääkseen tilanteen kiristymisen. Hallitus tarjoutui neuvottelemaan demokratialiiton kanssa aiemmin tässä kuussa, mutta NLD torjui tarjouksen, koska puolueen johtaja Aung San Suu Kyi olisi jäänyt neuvottelujen ulkopuolelle.

Suu Kyi jatkoi tänään autoprotestiaan pääkaupungin Rangoonin ulkopuolella seitsemättä päivää. Oppositiojohtaja on istunut autossaan siitä lähtien kun viranomaiset estivät häntä matkustamasta tapaamaan kannattajiaan viime viikon keskiviikkona.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.