Muusikko Anssi Kelalta paljastus suorassa somelähetyksessä: nähdään mukana suosikkiohjelmassa – "Tämä on se, mistä kaikki sai alkunsa"

4:25
Maria Veitola kertoi MTV Uutisten haastattelussa saavansa päivittäin yökyläkutsuja kaiken ikäisiltä

Anssi Kela paljasti Instagram-livessä, että hänet nähdään mukana Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa.

Muusikko Anssi Kela paljasti keskiviikkona iltapäivällä juontaja Maria Veitolan  Instagram-tilillä nähdyssä suorassa lähetyksessä, että myös hänet tullaan näkemään suursuosion saavuttaneessa Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa.

– Tämä on se, mistä kaikki sai alkunsa. Tämä on muodostanut meidän molempien ruokaympyrän, Kela kommentoi Instagram-livessä kasvisnakkipaketti kädessään.

Kaksikko paljasti parhaillaan kuvaavansa Yökylässä-kauden viimeistä jaksoa. He olivat ryhtymässä grillauspuuhiin, koska olivat aiemmin keskustelleet kasvisnakeista, joita Kela videolla esitteli.

– Meillä on yhdeksää eri nakkia, Veitola paljasti ja kertoi, että luvassa on ainakin kattava nakkiarvostelu.

Tällä kaudella ovensa ja mielenmaisemansa Marialle ovat avanneet jo julkkiskaunotar Maisa Torppa, tubettaja Roni Back sekä kirjailija Tuomas Kyrö. Myös laulaja Sannin luona tällä kaudella tapahtuva yökyläily julkistettiin niin ikään Instagramissa elokuussa.

Syksyn mittaan päästään kurkistamaan myös muun muassa muotisuunnittelija Jukka Rintalan, ex-kiekkoilija Esa Tikkasen sekä kokki Kape Aihisen elämään.

Katsojien rakastamassa ja useamman kerran Kultaisella Venlalla palkitussa ohjelmassa vieraillaan myös tunnettujen suomalaisten työpaikoilla, harrastuksissa ja kesämökeillä, sekä tavataan aiemmin tuntemattomia perheenjäseniä ja tärkeitä henkilöitä elämän varrelta.

Anssi Kela nähdään tänään 16. syyskuuta vieraana myös Viiden jälkeen -ohjelmassa kello 18!

Yökylässä Maria Veitola torstaisin kello 21 MTV3-kanavalla!

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja