Libanonilaiset eivät ole unohtaneet kahden vuoden takaisen räjähdyksen aiheuttamia kauhunhetkiä, kirjoittaa Libanonissa asunut toimittaja Miriam Huovila.
Tiistai-iltana kaksi vuotta sitten Libanonin pääkaupungin Beirutin satamassa elettiin kohtalokkaita hetkiä. Yhdessä sataman varastorakennuksista oli syttynyt tulipalo, ja palokunta hälytetty paikalle sammutustöihin.
Hetkeä myöhemmin kello 18.07 Beirutia vavisutti valtava räjähdys, yksi ihmiskunnan historian suurimmista ei-ydinräjähdyksistä. Yli 200 ihmistä kuoli ja yli 6 000 haavoittui. Satojen tuhansien ihmisten kodit tuhoutuivat, ja rakennusten ikkunat särkyivät ympäri kaupunkia.
Räjähdyksen syynä oli satamassa jo seitsemän vuoden ajan puutteellisesti varastoitu 2750 tonnin lasti ammoniumnitraattia. Todistettavasti sekä Libanonin presidentti Michel Aoun että silloinen pääministeri Hassan Diab olivat tietoisia räjähdysalttiin aineen säilytyksestä satamassa.
Kumpikaan johtajista ei kuitenkaan ole ottanut kahden vuoden takaisista tapahtumista vastuuta, eikä näin ei ole tehnyt kukaan muukaan Libanonin viranomaisista. Sen sijaan maan poliittinen eliitti on pyrkinyt itse viivästyttämään satamaräjähdyksen tutkintaa ja hankaloittamaan tuomari Tarek Bitarin työtä.
2:15
Tänään tuhannet libanonilaiset marssivat jälleen Beirutin kaduilla vaatien oikeutta satamaräjähdyksen uhreille. He marssivat myös korruptoitunutta poliittista eliittiä vastaan, joka on heidän mielestään osoittanut kykenemättömyytensä johtaa maata.
Vaikka elämä on alkanut palata sataman lähellä sijaitseville asuinalueille, libanonilaiset eivät ole unohtaneet räjähdyksen aiheuttamia kauhunhetkiä. Räjähdys on libanonilaisille valtion täydellistä epäonnistumista kuvastava symboli, joka on läsnä heidän jokapäiväisessä elämässään.
Talouskriisi romahdutti elintason
Monet libanonilaiset kokevat olevansa panttivankeja omassa maassaan. Epätoivo ja ahdistus ovat täyttäneet heidän elämänsä vuonna 2019 alkaneen talousromahduksen myötä.
Libanonin punta on menettänyt yli 90 prosenttia arvostaan, ja noin 80 prosenttia maan väestöstä on ajautunut elämään köyhyysrajan alapuolella. Ukrainan sodan aiheuttama hintojen nousu on pahentanut tilannetta entisestään.
Monet perheet kamppailevat sen kanssa, että kykenevät ostamaan edes ruokaa ja polttoainetta. Sähköä ei tule valtion verkosta paria tuntia enempää vuorokaudessa, ja yksityiset generaattorifirmat veloittavat energiasta maltaita.
Eräs ompelija kertoi minulle keväällä voivansa ostaa päivänsä tuloilla kilon munakoisoja. Monet ihmiset kuolevat sairaina kotona, koska heillä ei ole varaa lääkäriin tai lääkkeisiin.
Vaikuttamismahdollisuuksia ei tavallisilla libanonilaisilla juurikaan ole, sillä johtava eliitti on tottunut suojelemaan etujaan kansalaisten kustannuksella.
"Murhanhimoisen valtion panttivangit"
Räjähdyksen ja kaikkien näiden syiden vuoksi Beirutin satamaa vastapäätä sijaitsevan rakennuksen seinää koristaa mielenosoittajien sinne nostama lakana, jossa sanotaan "Hostages of a murderous state", "Murhanhimoisen valtion panttivangit".
Pienen Lähi-idän maan tilanteeseen ei ole näkyvissä helppoa tai nopeaa ratkaisua. Kaikki kynnelle kykenevät libanonilaiset muuttavat ulkomaille paremman tulevaisuuden toivossa.
Vaikka keinot talouskriisiin taltuttamiseen kyettäisiin löytämään, Libanonin nostamiseen entiselle tasolleen menee vuosia, jollei vuosikymmeniä.
5:23