Muovipillit korvattiin paperisilla, mutta vakava riski jäi huomioimatta – Ruokavirastolta varoitus
Ruokavirasto varoittaa elintarvikepakkauksissa yleisiksi nousseiden paperipillien riskeistä. Viraston mukaan pillit voivat aiheuttaa pikkulapsille tukehtumisvaaran.
Ruokavirastosta muistutetaan, ettei pienten lasten tulisi antaa nauttia paperisilla pilleillä varustettuja elintarvikkeita valvomatta. Virasto kertoo saaneensa tietoon useita ilmoituksia paperipillien aiheuttamista tukehtumisvaaratilanteista.
– Pikkulapset ovat nauttineet nestemäisiä elintarvikkeita pakkauksessa mukana olevilla paperisilla pilleillä, jotka ovat hajonneet pikkulapsen suussa pureskelun ja imeskelyn seurauksena ja aiheuttaneet tukehtumisvaaran. Jos paperia niellään, myös kemiallinen vaara on mahdollinen, Ruokaviraston tiedonannossa todetaan.
Paperipillit ovat yleistyneet EU:n muovikiellon myötä. EU:n ”pillidirektiiviksi” kutsuttu laki kieltää muun muassa kaikenlaiset muoviset, kertakäyttöiset aterimet ja pillit. Muovikielto astui voimaan heinäkuun alussa.
Ylen mukaan EU:n muovidirektiivin myötä kielletään kertakäyttöiset muovipillit, -aterimet ja -lautaset, muovivartiset vanupuikot, ilmapallojen varret, juomien sekoitustikut sekä hankalasti kierrätettävät oxo-hajoavat muovituotteet ja tietyt vaahdotetusta polystyreenistä valmistetut tuotteet. Direktiivi astui voimaan heinäkuussa 2021.
Paperipillejä on mukana esimerkiksi erilaisten velliruokien, mehujen ja marjasmoothieiden pakkauksissa. Ruokavirasto varoittaa pikkulasten vanhempia asiasta ja kehottaa tarjoamaan paperisilla pilleillä nautittavia ruokia ja juomia vain valvottuna tukehtumisvaaratilanteiden ehkäisemiseksi.
Ruokavirasto on myös pyytänyt kunnallisia elintarvikevalvontaviranomaisia huomioimaan kyseiset vaarat valvontatoimenpiteissään.
Lähteet: Ruokavirasto, Yle
Videolla: Poika nielaisi ilmapalloa puhaltaessaan muovipillin – kurkusta kuului hengittäessä vihellys
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää