Muovia on jo tarpeeksi: Suomalaiset kehittivät täysin kierrätettävän 3d-tulostusmenetelmän!
3d-tulostamisesta on jo vuosien ajan puhuttu teollisuutta mullistavana keksintönä. Suomalaistoimijat ovat kehittäneet yhteistyössä suuren skaalan 3d-tulostusta, jossa käytettävä biomateriaali on täysin kierrätettävissä. Tulostusmenetelmien kehittämisellä tavoitellaan jopa tulostusajan puolittamista.
Yksi kolmiulotteisen tulostamisen ongelmista on sen pitkä kesto, jonka lisäksi tulostamisesta jää materiaalia hukkaan. UPM, ABB sekä Prenta ovat yhdessä kehittäneet menetelmää, jonka avulla tulostus on nopeampaa, halvempaa sekä ympäristölle ystävällisempää.
Yritysten tiedotteen mukaan robotiikan avulla granulaattitulostus on nopeampaa, tehokkaampaa sekä halvempaa. Mahdollisia uusia liiketoiminta-alueita ovat huonekalusuunnittelu, muotinvalmistus ja veneteollisuus.
Prenta Oy:n toimitusjohtajan Riku Rusasen mukaan tulostaminen teollisuurobotilla ja UPM Formi 3d -biokomposiitilla mahdollistavat suurten komponenttien tulostamisen erittäin tarkasti.
– PrentaRobo on suunniteltu valmistavaan teollisuuteen ja työkalulla voi luoda uusia, kustannustehokkaita tuotteita, Rusanen sanoo tiedotteessa.
Täysin kierrätettävä materiaali
Prenta Oy:n 3d-asiantuntija Hanne Purola kertoo, että teollisuuden alalla toivotaan suurempien yksiköiden nopeampaa tulostamista.
– Tavoitteemme on, että tulostusaika puolittuu, Purola sanoo.
UPM Formi 3d on uudentyyppinen, erityisesti 3d-tulostukseen kehitetty biokomposiitti, jossa yhdistyvät sellukuitu- ja biopolymeeriteknologiat.
– Uudessa komposiitissa käytetään PLA-muovia pohjana, jonka seassa on myös puukuitua, materiaalista riippuen noin 20-40 prosenttia, Purola sanoo.
Purola kertoo, että uuden komposiitin ansiosta luontoon ei kerry mikromuovijäämiä. Materiaali pystytään hävittämään täysin tai käyttämään uudelleen. Perinteisestä tulostamisesta eroten, uudesta menetelmästä ei synny lainkaan niin sanottua hukkatulostetta.
– Hukkamateriaali pystytään jauhamaan uudelleen rakeeksi, jota voidaan käyttää esimerkiksi nauhatulostamiseen, Purola kertoo.
Rakeisiin perustuva 3D-tulostus avaa uusia mahdollisuuksia suunnittelijoille
UPM Biocompositesin sovelluspäällikkö Eve Saarikoski osoittaa takanaan jalustalla istuvaa parimetristä lohikäärmettä ja kertoo, että he pystyvät nyt tulostamaan suurempia, mutta etenkin monimutkaisempia muotoja.
– Yleensä tuollaisia isoja kappaleita on vaikea tulostaa esimerkiksi muovista. Kuidun avulla muoto pysyy kuitenkin kasassa. Tämä luo uusia mahdollisuuksia huonekaluteollisuudelle, etenkin design -puolelle, Saarikoski lisää.
Tulostetaanko design-huonekalut tulevaisuudessa kotona?
Formverk on helsinkiläinen design-huonekaluja ja sisustussuunnittelua myyvä yritys. Formverkin sisustussuunnittelija Eva Wikström kertoo, että suomalaiset arvostavat tällä hetkellä juuri luonnonmukaisia tuotteita.
Hän kertoo, että materiaaleista puu on suosiossa ja muovi ehdottomassa pannassa.
– Jotkut huonekaluvalmistajat ovat joutuneet poistamaan valikoimistaan kokonaisia mallistoja, kun muovi on niin epäsuosittua, Wikström kertoo.
Suomalaiset eivät vielä pysty itse tulostamaan design-huonekaluja. Wikström ei pidä ajatusta täysin mahdottomana, että heidänkin yritys myisi tulevaisuudessa huippusuunnittelijoiden 3d-piirustuksia. Asiakkaat käyttäisivät ohjeita itsenäiseen tulostamiseen, tai ylipäätään tulostaisivat huonekaluja oman maun mukaan.
– Sitä voi sitten jokainen itse kokeilla, että miltä se suunnitteleminen tuntuu. Mutta 3d-tulostaminen luo paljon hauskoja ja mielenkiintoisia mahdollisuuksia, Wikström pohtii.
Eniten 3d-tulostamisesta on Wikströmin mukaan hyötyä suunnittelijoille. Huonekalujen suunnittelussa esine käy läpi lukuisia versioita ennen lopullista muotoaan ja uusi teknologia helpottaa kehitysversioiden tekoa.
– Meiltä ei kuitenkaan vielä erikseen tiedustella 3d-tulostettuja huonekaluja, Wikström naurahtaa.
Uusimmat
-
17:35
MTV seuraa: Oliver Kapanen osui taas Leijonille! Norja telineissä
-
17:31
Toimeentulotuen saajien määrä laski edelleen viime vuonna – aikaisempaa enemmän nuoria
-
17:25
Toimi näin, jos epäilet joutuneesi identiteettivarkauden, tietomurron tai verkkohuijauksen uhriksi
-
17:15
Ruotsin tunnetuissa kioskiketjuissa lopetetaan tupakan myynti – R-kioski ei suunnittele samaa
-
17:08
Näin Helsingin kaupungin tietomurto paljastui: "Havaitsimme, että tämä ei ole normaalia työntekoa"
-
17:07
Vereltä ei vältytty: Tyson Furyn isä hyökkäsi raivopäisesti megamatsin alla
-
16:43
Tomaattikikka, joka sinunkin kannattaa opetella – parantaa monia ruokia
-
16:41
Kevään lämpöennätys meni uusiksi – luvassa vielä lämpimämpää
-
16:41
Poliisi Helsingin tietomurrosta: Hyvin huomattava vaara
-
16:32
Aftonbladet: Alankomaiden viisuedustaja Joost Klein tunnusti tehneensä laittoman uhkauksen
-
16:23
Varastettu pyörä vietiin niin erikoisella tavalla, ettei edes pyörävarkaita nappaava ryhmä ole nähnyt vastaavaa – video
-
16:17
Helsingin tietomurtajan hallussa voi olla hyvin sensitiivisiä tietoja: "Suurin, mitä on ollut" – vertaus Vastaamoon on silti turhaa
-
16:16
EM-kisat lähestyvät – Wilma Murron paluuaikataulu julki
-
16:11
VATTin ylijohtaja irtisanoutui
-
16:10
17-vuotias vertasi itseään rallikuskiin, kaverit pyysivät hidastamaan – 16-vuotias jääkiekkoilija kuoli ulosajossa
-
16:05
Antero Mertaranta paljastaa, kuinka on aina valmistautunut suuriin kisalähetyksiin: "Toisin kuin koko kansa luulee..."
-
16:01
Poliisi: Alle 15-vuotias ampui kiväärillä asuinalueella Iisalmessa
-
16:01
Poptähden syntymäpäivillä kuitti nuorempiin naisiin viehtyneelle Leonardo DiCapriolle
-
15:56
ME-mies Armand Duplantisilla on uusi ase – "En usko, että vaihtaa enää tuon jälkeen"
-
15:50
NYT: Venäjä vallannut jo kymmenkunta kylää Harkovan alueella – video näyttää evakuoinnit
-
Lataa lisää