Mummola-elokuvan ohjaaja Tia Kouvo palkittiin Jussi-gaalassa: "Tuntuu aivan mahtavalta"

Tia Kouvon Mummola-elokuva kahmi Jussi-palkintoja: "Ehkä tämmöistä kaivataan Suomessa" 4:34
Mummola-elokuvan ohjaaja Tia Kouvo kertoo videolla, miten hän päätyi tekemään Mummola-elokuvaa ja miten tarina liittyy vahvasti suomalaisuuteen.

Ohjaaja Tia Kouvo kertoo suomalaisen elokuva-alan vallitsevasta kulta-ajasta.  

Ohjaaja Tia Kouvo palkittiin Jussi-gaalassa parhaasta ohjauksesta, sekä käsikirjoituksesta Mummola-elokuvasta. Mummola sai lisäksi myös vuoden elokuva -palkinnon.  

– Aivan mahtava tunnustus elokuva-alan sisältä meidän elokuvallemme ja meidän tekemälle työlle. Tuntuu aivan mahtavalta, Kouvo kertoo MTV Uutisille. 

Kouvon mukaan suomalaiselle elokuvalle on kysyntää ja kiinnostusta ulkomailla. 

– Eletään kulta-aikaa ja matka jatkuu tästä vain ylöspäin. Suomalainen elokuva on monipuolista ja omaperäistä ja katsojia riittää Suomessa ja kiinnostusta on todella paljon ulkomailla suomalaista elokuvaa kohtaan. 

Mummola-elokuvassa nähdään omaperäistä elokuvankerrontaa. Kouvo kertoo elokuvan syntyneen omien kokemuksien myötä. 

– Olen nähnyt suvun kokoontumisissa ja perhetapaamisissa asioita, mitä ei sanoiteta. Ja olen käsitellyt sitä elokuvan keinoin.

Lue myös:

    Uusimmat