Muistot ohjaavat elämää monella tavalla, ja menneisyyden tutkiminen voi auttaa minuuden rakentamisessa. Jossain vaiheessa voi kuitenkin olla järkevää vaihtaa näkökulmaa.
Minuuden pohdita on ikiaikainen kysymys, joka on korostunut viime aikoina entisestään, arvioi tietokirjan Kuka minä olen? – Miten muisti meitä määrittää (Vastapaino) kirjoittanut psykologi, psykoterapeutti ja Marja Saarenheimo.
Saarenheimon mukaan siihen vaikuttaa vallalla olevan minäkeskeinen kulttuuri sekä se, että ihminen voi nykyään itse aika vapaasti valita, kuka ja minkälainen hän on.
– Näyttää siltä, että ihmiset ovat vähän hukassa minuutensa kanssa nyt kaikenikäisinä. On niin paljon mahdollisuuksia, Saarenheimo toteaa MTV:n Huomenta Suomen haastattelussa.
Hän arvioi, että ihmiset kokevat nykyään jopa paineita löytää oman juttunsa ja täydellisen käsityksen siitä, mikä se "aito minä" on.
– Erityisyyden vaatimus korostuu, Saarenheimo summaa
Lue myös: "Sammuta aivot" tällä helpolla kikalla – voi helpottaa ahdistusta ja auttaa nukahtamaan
Marika joutui lähes hengenvaaraan Afrikassa – muista tämä, kun lähdet ulkomaille
Kadotettuja muistoja voi palauttaa mieleen
Saarenheimo sanoo, että minäkuvaa muovaavat muun muassa muistot ja se menneisyys, joka on meihin rakentunut erilaisina tapoina, tottumuksina ja ruumiillisina kokemuksina.
– Joku on sanonut, että muistot ovat pieniä saarekkeita unohduksen meressä. Totuus on se, että suurin osa siitä, mitä me koemme, painuu unohduksiin. Emotionaaliset tilanteet ja tapahtumat, joita on kerrattu ja joista on kerrottu muille, muistetaan yleensä paremmin.
Kerran unohdetut muistot eivät Saarenheimon mukaan ole ikuisiksi kadotettuja, vaan niitä voi palauttaa mieleen.
– Taustalla on mielenkiintoinen ajatus siitä, että jotkut muistot olisivat täysin tiedostamattomia ja ne voisivat pulpahtaa takaisin esiin vaikka psykoterapiassa tai hypnoosissa. Ja toki niitä voikin palauttaa mieleen, mutta eivät ne sellaisinaan palaa. Muistot muuttuvat aina. Elämä, joka on kerran eletty, ei ihan siinä muodossaan koskaan palaa, Saarenheimo sanoo.
Lue myös: Unohteletko asioita? Aivot alkavat kutistua jo kolmekymppisenä – kuusi tapaa suojata muistia
Kun muistisairas silittää Johannan kaverikanaa, kohtaaminen koskettaa kaikkia – "Silloin itkimme sekä minä että hoitajat"
Ovatko omat muistot sittenkään omia?
Saarenheimo muistuttaa, että muistojen joukossa on myös asioita, joita emme ole itse kokeneet. Niitä ei siis pidä pitää absoluuttisena totuutena.
– Aivotutkijat sanovat, että aivot ovat huonoja tunnistamaan lähteitä ja sitä, mistä lähteistä ovat peräisin muistojen eri osatekijät. Muistomme ovat osittain sitä, mitä me olemme kokeneet, osittain tietoa, jota olemme tapahtuman jälkeen saaneet, ja osittain sitä, mitä olemme kuulleet tai lukeneet. Se on sekamelska kaikenlaisia elementtejä.
Saarenheimon mielestä muistoja voi halutessaan hyödyntää minuuden rakentamisessa – mutta vain tiettyyn rajaan asti.
– Nykyään ihmiset ovat kiinnostuneita kirjoittamaan vaikkapa elämäkertoja tai tutkimaan [historiaansa] valokuvien tai sukuselvityksen avulla tai ylipäätään kääntymään menneisyyden puoleen. Minä ajattelen, että minuus on etupäässä sitä, miten me nykyhetkessä käyttäydymme ja toimimme ja miten me ajattelemme tulevaisuudesta.
– Toki menneisyys on kiinnostava tutkimisen kohde, mutta toisaalta ajattelen, että ei sinne pidä liikaa uppoutua.
Saarenheimo kehottaa välillä vaihtamaan näkökulmaa.
– Se olisi ihan terveellistä ja psyykkisen hyvinvoinninkin kannalta hyvä asia. Ainakin jos se menneisyyden läpikäyminen alkaa olla kauhean itsetarkoituksellista, silloin voisi ehkä miettiä sitä toista näkökulmaa, että katsookin itsestä poispäin.