Yhdysvaltalaismedia Axios on saanut käsiinsä äänitallenteita, joista käy ilmi Joe Bidenin muistiongelmat ja puheen hitaus sekä katkonaisuus.
Yhdysvaltalaismedian käsiinsä saamat äänitteet vaikuttavat tukevan erikoissyyttäjä Robert Hurin näkemystä Yhdysvaltain entisen presidentin Joe Bidenin muistiongelmista tämän presidenttikauden lopulla.
Uutissivusto Axios on saanut käsiinsä lokakuulta 2023 peräisin olevat äänitallenteet, joilla erikoissyyttäjä Hur ja hänen kollegansa haastattelevat Bidenia, joka oli tuolloin vielä Valkoisessa talossa.
Haastattelut olivat osa tutkintaa, jossa oli kyse Bidenin varapresidenttiajalta peräisin olevista turvallisuusluokitelluista asiakirjoista, joita löydettiin vuonna 2022 Bidenin entisestä toimistosta sekä hänen asunnostaan.
Asiakirjojen käsittelyä selvittänyt Hur totesi raportissaan, ettei rikossyytteiden nostamiselle Bidenia vastaan ole perusteita. Raportissa kiinnitettiin kuitenkin huomiota haastatteluaikaan 80-vuotiaan Bidenin muistiongelmiin. Hur kuvaili raportissaan Bidenin olevan "sympaattinen ja hyvää tarkoittava vanha mies, jolla on huono muisti".
