Muistatko vielä prinsessa Dianan ikonisen häämekon? Satumainen luomus nähdään pian julkisesti ensimmäistä kertaa 25 vuoteen

9:28
Salaliittoteoriat prinsessa Dianan kuoleman ympärillä elävät yhä

Prinsessa Dianan häämekko tulee yleisön nähtäville Lontooseen tulevana kesänä.

Heinäkuussa tulee kuluneeksi tasan 40 vuotta siitä, kun prinssi Charles ja prinsessa Diana sanoivat toisilleen tahdon kuninkaallisissa häissä, jotka eivät hevin maailmalta unohdu. Arvioiden mukaan ympäri maailman noin 750 miljoonaa ihmistä seurasi sitä, kun Diana ja Charles vihittiin St. Paul'sin katedraalissa Lontoossa 29. heinäkuuta vuonna 1981.

Yksi häiden unohtumattomimmista asioista eittämättä ikoninen hääpuku, jota 19-vuotias morsian Diana piti yllään. CNN kertoo, että Dianan häämekko tulee vuosikausien jälkeen nähtäville pian, kun se asetetaan julkisesti näytille Kensingtonin palatsiin. Mekko saadaan lainaan Dianan pojilta prinssi Williamilta ja prinssi Harrylta, jotka omistavat ikonisen luomuksen ja lainaavat sitä nyt osaksi näyttelyä. Mekko tulee yleisön nähtäville kesäkuussa. 

Dianan mekkoa koristi noin 7 ja puolen metrin mittainen laahus, joka on ollut historian pisin, sekä muistettavat puhvihihat. Puvun suunnittelivat David ja Elizabeth Emanuel ja siinä on käytetty muun muassa pitsiä, joka alunperin kuului kuningatar Elisabetin äidille kuningatar Marylle.

Puku tulee ensimmäistä kertaa julkisesti näytille 25 vuoteen. 

Diana oli aikansa todellinen tyyli-ikoni, jotka pukeutumisvalinnat ihastuttavat laajalti vielä tänäkin päivänä. Prinsessa menehtyi auto-onnettomuudessa Pariisissa elokuussa 1997, ollessaan 36-vuotias.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja