Muistatko "oluthuikan" takia irtisanotun uutisankkurin? Palasi kameran eteen – hämmentävällä videolla kääritään kannabissätkää ja esitellään vesipiippua

Kohuankkuri Kimmo Wilska antoi kasvonsa kannabisyhdistyksen kansalaisaloitteelle 0:28

"Oluthuikan" suorassa lähetyksessä ottanut ja potkut Yleltä saanut entinen uutisankkuri Kimmo Wilska palasi kameran eteen, mutta tällä kertaa hänellä oli mukanaan toiset aineet. Wilska antoi kasvonsa kannabiksen käytön rangaistavuuden poistoa ajavalle kampanjalle.

Ylen englanninkielisten tv-uutisten ankkurina työskennellyt toimittaja Kimmo Wilska nousi hetkeksi tunnetuksi vuonna 2010, kun hän oli juovinaan olutta kesken uutislähetyksen. Hän sai tapauksen vuoksi potkut.

Suomen kannabisyhdistyksen toiminnassa mukana oleva Wilska iskee silmää vanhalle tempaukselleen vastikään Facebookissa julkaistulla videolla.

Kyse on Kieltolaki kumoon 2020 -kansalaisaloitteen videosta, jossa Wilska kertoo studiossa ikään kuin uutisankkurin roolissa suomalaisten kannabiksen käytöstä.

Hän kertoo muun muassa, että THL:n tilastojen mukaan noin joka neljäs suomalainen on elämänsä aikana kokeillut kannabista. Kun kamera palaa takaisin Wilskaan, on pöydällä höyryävä vesipiippu. Videon kuvituksena näytetään myös kannabissätkän käärimistä.

Videolla esiintyy myös rap-artisti Juno.

Aloite tähtää kannabiksen käytön rangaistavuuden poistamiseen

Kieltolaki kumoon 2020 -kansalaisaloite tähtää Suomen rikoslain muuttamiseen ja kannabiksen henkilökohtaisen käytön rangaistavuuden poistamiseen.

Aloitteen tekijöiden mukaan syyt huumausaineen käytölle ovat moninaiset, mutta laki ei tee eroa heidän välilleen.

Kannabisyhdistyksen videolla muistutetaan myös, että rankaisupolitiikka ei ole toiminut, vaan käyttö on lisääntynyt siitä huolimatta. 

Tällä hetkellä aloitteen on allekirjoittanut lähes 26 000 ihmistä. Aloite vaatii vähintään 50 000 allekirjoitusta, jotta se voisi edetä eduskunnan käsiteltäväksi.

Lue myös:

    Uusimmat