Mainos

Muistatko? Arsi Harjun voittamassa olympiafinaalissa nähtiin karvaita suomalaiskyyneliä – unohdettu kuulamestari työnnettiin rullatuolissa pois: "Missä ne rajat olisivat olleet?"

1:46
Tulosruutu 20 vuotta sitten: Arsi Harju ja Timo Aaltonen ratkaisivat MM-paikan erikoisessa kaksintaistelussa.

Kaksi tietokilpailukysymystä: Tiedätkö, kuka on kultaisella suorituksellaan Suomen viimeisin yleisurheilun sisäratojen EM-mitalisti? Entä kenen suomalaistyöntäjän kilpailu päättyi samana vuonna Arsi Harjun voittamassa olympiafinaalissa karvaisiin kyyneliin? Pyörähdystyylillä operoinut Timo Aaltonen koki vuonna 2000 uransa täysosuman ja valtavan pettymyksen.

Aaltosen ei olisi periaatteessa edes pitänyt olla noissa kilpailuissa taistelemassa arvokisamenestyksestä. Vehmaalaislähtöinen työntäjä oli voittanut 16-vuotiaiden SM-kultaa vuonna 1985, mutta seuraavana talvena hän kärsi vammoista, motivaatio lopahti ja Aaltonen jätti leikin sikseen – lähes seitsemäksi vuodeksi.

TIMO AALTONEN

  • Syntynyt 11. huhtikuuta 1969 Vehmaalla.
  • Entinen kuulantyöntäjä.
  • Pituus 189 senttiä.
  • Kisapaino huippuvuosina 130–135 kiloa, nykyinen paino noin 110 kiloa.
  • Edusti nuorena Vehmaan Kiistoa ja vuodesta 1996 lähtien Turun Urheiluliittoa.
  • Ennätys 20,70 syntyi Eurajoella heinäkuussa 2000.
  • Tekee nykyään rakennustöitä.

Kuulantyöntö ei noina vuosina pyörinyt mielessäkään.

– Se aika välissä tuli kokeiltua nuoruuden hömpötyksiä, ei oltu kuulantyönnön tai urheilun kanssa missään tekemisissä. Ei tullut kunnon hyväksi tehtyä mitään muuta kuin oltua työelämässä. Fyysisissä töissä olin tietyllä lailla pysynyt kunnossa, Aaltonen, 50, kertaa MTV Urheilulle.

Aaltonen palasi vielä kokeilumielessä kuularinkiin. Vuonna 1992 kuula lensi käytännössä kylmiltään 14,97 metriin.

– Sain vähän kipinää, kun sujui yllättävän hyvin.

Kipinä saikin jatkamaan.

– Vaimo on sanonut kiusallaan joskus, että kun tuli ensimmäinen lapsi, minun piti päästä punttisalille rauhoittumaan ja saamaan omaa aikaa. Se olisi mukamas ollut yksi syy siinä. Voi olla, että osittain olikin, Aaltonen veistelee.

Kehitystä tuli vuosi vuodelta. 1996 napsahti jo 18,50, ja parempaa oli tulossa. Vehmaan Kiistosta Turun Urheiluliiton riveihin siirtynyt Aaltonen alkoi seuraavana vuonna panostaa urheiluun täysipainoisesti, kun työt levyseppähitsaajana jäivät taakse.

– Se oli iso loikka siinä vaiheessa.

Aaltonen muistuttaa, että nuoruusvuosilta hänelle oli kertynyt varsin hyvä urheilullinen pohja.

– Olin juniorina saanut seuraottelussa 16. ikävuoteen asti hypätä korkeutta ja kolmiloikkaa ja mitä tahansa, että sain seuralle pisteitä. Sitä kautta tuli hyvä pohja, minkä päälle pystyi rakentamaan.

"Vielä kun olisin saanut kuulla kaunista laulua palkintopallilla"

Vuonna 1997 Aaltonen pyörähteli parhaimmillaan 18,89, ja seuraavana kesänä 1998 rävähti. Urheilijan elämään täysillä heittäytyminen tuotti tulosta, ja isänsä Markun valmentama Aaltonen ylitti ensimmäistä kertaa 20 metriä. Rautapallo kantoi Kuortaneella lukemiin 20,12.

– Sen kisan muistaa vieläkin hyvin. 20 metriä oli ollut haaveena, ja oli erittäin mieleenpainuva lajietappi, kun sen rajan sai rikki. Ei se kuitenkaan tyytyväisyyttä tuonut, että tämä oli tässä ja nyt on saavutettu kaikki. Mielessä oli, että rajat eivät ole lähelläkään vielä.

Samaisena vuonna 1998 Aaltonen valittiin Budapestin EM-kisoihin, joissa hän ylsi finaaliin ja sijoittui 12:nneksi.

Suvena 1999 Aaltonen paransi ennätystään entisestään 20,48:aan. Sevillan MM-kisoihin varmoja lähtijöitä olivat Mika Halvari ja Ville Tiisanoja, ja Aaltoselle oli paikka hilkulla, mutta Aaltosen ja Arsi Harjun siitä käymä kaksintaistelu Kyröskoskella päättyi 20 sentin turvin Harjun hyväksi tuloksella 20,60.

– Olin hyvässä kunnossa ja työnsin aika tasaista sarjaa. Siinä kisassa oli vähän enemmän 20 metrin ylityksiä kuin Arsilla, mutta ei riittänyt, kun kaveri työnsi pidemmälle, Aaltonen kertaa.

– Sellainen mieli oli silloin, että siellä olisi muitakin voinut olla karsimassa kuin me kahdestaan. Mutta näin kävi.

Tuolloisessa pettymyksessä kyti kuitenkin siemen seuraavan talven menestykseen. Aaltonen työnsi vuonna 2000 Belgian Gentissä EM-hallifinaalissa silloisen ennätyksensä 20,62 ja sijoittui ensin toiseksi, mutta Ukrainan Aleksandr Bahatsh oli kärynnyt dopingista ja Aaltonen palkittiin jälkikäteen EM-kultamitalilla.

– Oli hieno hetki päästä palkintopallille. Olin tosin vähän katkera. Bagatsh oli kärynnyt jo aiemmin – vielä kun olisin saanut kuulla kaunista laulua palkintopallilla, se olisi kruunannut sen tilaisuuden. Mutta se oli mieleenpainuva hetki, olin erittäin iloinen ja tyytyväinen.

Sittemmin yksikään suomalainen ei ole saavuttanut yleisurheilun sisäratojen EM-mitalia, vaikka EM-hallikisoja on käyty sen jälkeen yhdeksästi.

– Vaikka hallikisat ovat vähän heikommalla arvostuksella kuin ulkokisat, kyllä ne ovat kovat kisat joka tapauksessa.

"Taisi muutama kyynel vierähtää"

Aaltonen käyskenteli tuona vuonna 2000 uransa tykeimmässä iskussa ja oli matkalla menestykseen ulkonakin. Eurajoella jysähti heinäkuun alussa ennätys 20,70, ja odotukset kohti Sydneyn olympialaisia nousivat.

– Viimeiset treenit kun työnnettiin viikkoa ennen olympiafinaalia, minulla oli kautta aikain kovimmat harjoitustyönnöt.

Harjoituskentän takana oli verkko 20,40 metrissä, ja Aaltosen työnnöt paukkuivat sinne.

– Tiesi, että mies on kunnossa. Kun vain pää kestää ja tekniikka toimii, kaikki olisi mahdollista.

Aaltonen työnsi olympiakarsinnassa viidenneksi tuloksella 20,04 ja selvisi karsinnan ykkösen Arsi Harjun tavoin finaaliin. Mahdollisuuksien finaali tuotti suomalaisittain riemukkaalla tavalla Harjulle uran kruunun, kun hän kiskaisi tuloksella 21,29 häikäisevästi olympiakultaa. Vähäisemmälle huomiolle jäi Aaltosen karu kohtalo: hänen pelinsä tuli käytännössä pelatuksi jo avauskierroksella reiden revähdettyä.

Aaltonen rimpuili toisella kierroksella tuloksen 18,64 ja jäi viimeiselle 12. sijalle.

– Se oli tietyllä tavalla kova paikka. Olin kohtuullisen kovassa kunnossa, ja onnistuessa olisi ollut mahdollisuudet päästä kohtuullisen ylös. Vamma tuli ihan puskista, siitä ei ollut minkään näköistä oireilua. Oli vain huonoa tuuria tai muuta. Taisi muutama kyynel vierähtää, kun minut työnnettiin rullatuolissa pois.

Katkera vuosi 2001

Aaltonen lähti sinnikkäästi rakentamaan uutta nousua ja sijoittuikin seuraavana talvena MM-hallikisoissa Lissabonissa komeasti neljänneksi tuloksella 20,24.

– Se oli onnistunut suoritus. Olympialaisista tullut vamma oli parantunut kohtuullisen hyvin ja tuli kohtuullisen hyvä hallikausi 2001. Kevät meni aivan loistavasti. Silloin olisi ollut edellytykset tehdä ennätykset uusiksi, mutta kaksi viikkoa ennen ensimmäistä kilpailua reiden lihaskalvo repesi ja se kausi meni oikeastaan siihen.

Aaltonen sanoo olevansa tuosta vuodesta katkera.

– Siihen lisättiin diagnoosi-/hoitovirhe, ja reisi meni vielä uudestaan. Minulla meni yli kaksi kuukautta vammasta parantumiseen, ja sinä aikana kunto ja tekniikka ehtivät taantua.

Aaltonen ei tuon kevään 2001 jälkeen enää 20 metriä ylittänyt. Uransa hän päätti vuoteen 2005.

– Viimeiset vuodet olivat taistelua pienien vammojen kanssa. Ei tullut oikeastaan yhtään hyvää tervettä kautta enää. Tiedän, että jos olisi ollut hiukan parempi tuuri eikä olisi tullut näitä kaikkia vammoja, olisi ollut mahdollista työntää vielä pidemmälle. Tilanne on mikä on, eikä voi katkera olla, mutta pikkaisen mietityttää, missä ne rajat olisivat olleet oikeasti.

Aaltosen mieltä oli kutitellut 21 metrin raja, josta hän jäi vuoden 2000 ennätyksellään 30 sentin päähän.

– 2000-vuoden jälkeen 21 metrin ylittäminen oli selviö – olisiko se sitten ensi kesä vai seuraava kesä, kun se menee. Eipä kuitenkaan tullut koskaan raja vastaan.

Siitä huolimatta Aaltonen loi upean uran, jonka aikana hän voitti EM-hallikullan ohella yhden sisäratojen Suomen mestaruuden vuonna 2001. 20 metriä hän ylitti komeasti kaikkiaan 27 kilpailussa.

"Ei lähdetty harrastamaan"

Menestyksestään Aaltonen jakaa kunniaa tiimilleen ympärillään.

– Kaveri oli voimapuolella katsomassa kaikki punttitreenit, auttamassa ja varmistelemassa. Siihen oli motivaatiota. Perhe eli myös vahvasti mukana. Sain elää urheiluajan periaatteessa omilla ehdoillani.

Uransa loppua kohden Aaltonen otti suurempaa vastuuta harjoitustensa suunnittelemisesta.

– Kun ikää oli vähän enemmän, valmentajani oli enemmän neuvonantaja. Ei valmentaja sanellut treenejä, vaan ne pähkäiltiin yhdessä ja enemmän minun tuntemusteni mukaan. Hän oli enemmänkin katsomassa treeneissä tekniikkaa. Se toimi meillä aika mukavasti.

– Tietysti minulla oli tietynlainen voitontahto ja päättäväisyys. Tein asiat tosissaan eikä lähdetty harrastamaan. Edettiin sen mukaan, mitä tarvitsi: nukuttiin, levättiin, treenattiin ja syötiin, eikä paljon humputeltu missään.

Suomen nykyinen taso ihmetyttää

Aaltoselle sopi, että Arsi Harjun ja Mika Halvarin kaltaiset työntäjätähdet veivät hänen huippuvuosinaan suurimman valokeilan ja hän sai rauhassa tehdä omia asioitaan. Lisäksi kova keskinäinen kilpailu – 20 metriä oli 2000-luvun vaihteessa Suomessa yleistä kauraa – potki itse kutakin eteenpäin.

– Pääsin liiton valmennukseen vuonna 1996, ja kuulapuolella oli hyvät leiritykset – kuukauden tai puolentoista välein oli Pajulahdessa leirit. Oli mukavaa, kun siellä oli Tepa ReinikaisetConny Karlssonit ja nämä. Antoi aika mukavasti motivaatiota, kun näki, mitä muut tekevät. Jos tehtiin kovempaa kuin itse, sai inspiraatiota vielä lisää.

Tilanne Suomessa on ollut vuosikausia täysin toinen, ja kotimaisen kuulatason raju romahdus on ihmetyttänyt unohdettua kuulamestaria. Viimeksi 20 metriä on ylittänyt Arttu Kangas hallissa 2017 ja ulkona 2016.

Aaltonen ottaa kiinni isoon kuvaan.

– Moni työntelee samoja 17–18 metrin tuloksia, vaikka vuodesta toiseen kuitenkin treenataan. Treenin tarkoitus olisi kehittää. Jos ei kehity, sitten ei treenata oikealla tavalla.

– Meidän mottomme oli isän kanssa aina, että kaiken treenin, mitä tehdään, pitää palvella kuulantyöntöä. Jos yhden harjoituskauden jälkeen ei tulos parane, ei treenata seuraavaa kautta samalla tavalla, vaan tehdään muutoksia. Jos taas kuula menee pidemmälle, ei ole mitään syytä muuttaa.

– Pitäisi olla kriittinen ja uskaltaa tehdä muutoksia. Ei voi kopioida kenenkään ohjelmia. Jos minä menen sanomaan, että tee näin, näin minäkin tein, se ei kenties auta toista yhtään. Pitää itse pystyä miettimään, mitä tekee ja miksi.

Suomen kärkityöntäjä Arttu Kangas on uskaltanut hakea muutosta. Valmennussuhde Matti Yrjölän kanssa päättyi viime vuoteen, ja uudeksi luotsiksi hyppäsi Mika Halvari.

– Ihan mielenkiinnolla olen seurannut. Se ei ole vielä tuottanut enempää, että olisi tulokseen siirtynyt. Jos systeemit ovat muuttuneet, vaatii kuitenkin oman aikansa, että se saadaan ulosmitattua. Ei voi vielä mitään kritiikkiä hirveästi antaa. Pitää rauhassa katsoa vielä.

Yleisurheilua Aaltonen seuraa kaikkinensa yhä aktiivisesti.

– Arvokisoista tulee katsottua melkein kaikki lähetykset. Aina jos on mahdollisuus, telkkarista katsotaan kisoja, ja olen viimeiset viisi vuotta käynyt katsomassa Turun Paavo Nurmen kisat. Kyllä yleisurheilu vielä sydäntä lähellä on, rakennustöitä nykyisin tekevä Aaltonen summaa.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja