Neuvostoliiton vallankaappauksen päivät elokuussa 1991 näyttivät ulospäin dramaattisemmilta, kuin mitä ne todellisuudessa olivat, muistelee tapahtumien keskellä työskennellyt MTV3:n kirjeenvaihtaja Tapio Nurminen.
- Missään vaiheessa ei pelottanut. Ainoa pieni epävarmuus itsellä oli siitä, kun Moskovassa oli mukana vaimo ja pieni vauva. Suomen lähetystö oli kehottanut Neuvostoliitossa työskennelleiden perheitä lähtemään, Nurminen muistelee.
Dramaattisimpana hetkenä hän pitää sitä, kun sateisena yönä panssarivaunut ajoivat pitkin Moskovan kehätietä.
- Tankkien telaketjut asvaltilla aiheuttivat kovan jylinän.
Ennen elokuun tapahtumia vanha Neuvostoliitto jo natisi liitoksissaan. Baltian maissa hankittiin itsenäistymistä, Berliinin muuri oli murtunut kaksi vuotta aiemmin, ja Neuvostoliitossa elettiin pattitilanteessa, jossa monet neuvostotasavallat vaativat vähintään laajempaa itsemääräämisoikeutta.
Vallankaappauspäivänä ensi tunnelmat olivat Nurmisen mukaan jopa virkamiesmäisiä: vallan ottanut juntta piti tiedotustilaisuuden.
- Mutta kun tapahtumat lähtivät vyörymään, ei sellaista kukaan osannut odottaa. Jo toisena päivänä näki, ettei kaappauksesta tulisi mitään, hän sanoo.
- Sitä ei varmasti osattu arvata, että 70 vuotta pystyssä ollut valtio kaatuisi sitten niin nopeasti. Vuoden vaihteessa Neuvostoliitto hajosi lopulta hyvin ei-dramaattisesti.