MTV3:n kysely: Valtaosa toivoo viranomaisilta enemmän seurantaa terrorin ehkäisemiseksi

Enemmistö MTV3:n kyselyyn vastanneista suomalaisista haluaisi, että viranomaiset seuraisivat vaarallisiksi epäiltyjen henkilöiden ja ryhmien toimintaa nykyistä tiiviimmin.

Kyselyyn vastanneista 82 % oli sitä mieltä, että tämä olisi paras turvatoimi ehkäistä terrori-iskuja Suomessa.

Vastaajat saivat valita useamman vastauksen tarjolla olleista vaihtoehdoista.

Hyvin moni vastanneista (66 %) toivoi myös, että nettikeskusteluja ja internetin käyttöä valvottaisiin nykyistä laajemmin ja tehokkaammin. Lähes puolet (40 %) kannatti myös valvontakameroiden määrän lisäämistä. Joukkokokoontumisten turvatoimien kiristäminen sai myös selvää kannatusta.

Kyselyssä kysyttiin myös, pitääkö median välittää tietoa joukkosurman tekijästä, hänen taustastaan ja ideologiastaan. Noin puolet (48 %) vastasi myöntävästi. Noin kolmannes (35 %) vastaajista oli täysin vastakkaista mieltä, he eivät kaivanneet tietoja tekijästä. Loput vastasivat kaipaavansa mahdollisimman paljon tietoja tekijästä tai eivät osanneet sanoa kantaansa kysymykseen.

Edellä esitelty kysymys kirjoitti vastaajilta muun muassa seuraavanlaisia kommentteja:

"Ainoastaan avoin tiedonvälitys voi mahdollistaa rakentavan yhteiskuntakeskustelun."

"Asiasta tarkemmin tietävä kansa on itse eräs turvatoimen muoto."

"Faktat jossain määrin hälventävät pelkoja, koska silloin ei jää niin paljon arvailujen ja mielikuvituksen varaan."

"Kaikki tieto tulee olla saatavilla virallisen median kautta, jotta huhut ja muut valheet eivät muutu ihmisten mielissä totuuksiksi. Tekijä pitäisi kuitenkin esittää mediassa erittäin kriittisessä valossa, ja esimerkiksi tekijästä ei pitäisi julkaista niin paljon ja suuria kuvia kuin nyt, jotta ihailua ei pääsisi senkään osalta syntymään."

"Erittäin vaikeata vastata. Mielestäni tämä huomionkipeä ihminen pitäisi vaieta kuoliaaksi, mutta toki meidän on saatava tietoa, jonka pohjalta edes jollain tavalla olisi mahdollista hahmottaa tapahtunutta."

"Ei jokaista asiaa tarvitse kaivaa esiin, perusfaktat kuten muistakin rikollisista."

Näin tutkimus tehtiin:

Tutkimukseen vastasi 2117 täysi-ikäistä henkilöä 27.7. - 4.8.2011.

Vastaajat ovat MTV3:n verkkopaneelista ja vastaukset kerättiin sähköisesti.

Virhemarginaali on suurimmillaan 3% suuntaansa.

Tutkimuksen teki Think If Laboratories Oy.

(MTV3)

Katso Salla Vuorikosken juttu (Seitsemän uutiset 6.8.2011)

Lue myös:

    Uusimmat