MTV Uutisten tiedot: Porvoon poliisiampumisista epäillyt Raymond ja Richard vaikenevat kuulusteluissa täysin

Porvoon ampumisesta epäillyt ruotsalaisveljekset ovat olleet poliisikuulusteluissa täysin tuppisuina. MTV Uutisten tietojen mukaan miehet eivät ole myöntäneet tai kiistäneet mitään, vaan pysyneet vaiti.

MTV Uutisten tietojen mukaan miehistä ei ole saatu kuulusteluissa irti mitään tietoja. Vaikenemisen johdosta Porvoon toissaviikonloppuisen poliisiampumisen motiivi on yhä hämärä.

MTV Uutisten tietojen mukaan toistaiseksi ei ole tietoa siitä, että veljekset olisivat olleet tapahtuma-aikaan päihteiden vaikutuksen alaisina.

Veljekset vangittiin viime viikolla

Viime torstaina Itä-Uudenmaan käräjäoikeus vangitsi 25- ja 30-vuotiaat veljekset Porvoossa toissaviikonloppuna sattuneesta ampumisvälikohtauksesta epäiltynä. Poliiseja päin ammuttiin Öhlstensin pienteollisuus- ja yritysalueella.

Epäillyt ovat veljeksiä. Vanhempi on vuonna 1989 syntynyt Richard Nicholas Granholm ja nuorempi vuonna 1994 syntynyt Raymond Anthony Granholm.

MTV Uutiset on julkaissut miesten nimet ja kuvat poikkeuksellisesti tapauksen yhteiskunnallisen merkittävyyden takia. Miesten rikosepäily on poikkeuksellinen ja rankka.

Kumpaakin veljistä epäillään ainakin kahdesta murhan yrityksestä.

Poliisi ei kommentoi loukkaantuneiden tämänhetkistä tilaa

Toissaviikonloppuna varhain sunnuntaiyönä tapahtuneessa ampumistilanteessa loukkaantui kaksi poliisia.

Tapauksen tutkinnanjohtaja Kimmo Huhta-aho ei kommentoi poliisien tämänhetkistä tilaa. Huhta-ahon mukaan asiasta tiedottaa Itä-Uudenmaan poliisilaitos.

Poliisien vointia aiemmin kommentoinut Itä-Uudenmaan poliisin valvonta- ja hälytystoimintasektorin johtaja Jussi Huhtela puolestaan kertoo poliisilaitoksen kannaksi, ettei asiasta enää tiedoteta ja että asiasta tiedottaa tutkinnanjohtaja Huhta-aho.

Viime viikolla kerrottiin, että toinen poliiseista oli yhä sairaalassa.

MTV Uutisten tietojen mukaan poliiseista toista ammuttiin vatsan seudulle. Luoti pysähtyi poliisin yllä olleeseen suojaliiviin, mutta aiheutti mustelman tai verenpurkauman. Toista poliisia puolestaan osui käteen, minkä johdosta käsi jouduttiin leikkaamaan.

Poliisi ei ole kommentoinut miesten vammoja, mutta on kertonut, että suojavarusteet saattoivat pelastaa heidän henkensä.

Lue myös:

    Uusimmat