MTV Uutisten kysely: Vihreiden piiripäättäjien mukaan ulkoministeri Pekka Haavisto on pärjännyt tehtävässään erittäin hyvin – epäily virkamiesten painostuksesta ei horjuta omien luottamusta

5:37

Vihreiden piiripäättäjien enemmistön mukaan myrskyn silmässä ollut Pekka Haavisto on onnistunut tehtävässään ulkoministerinä erittäin hyvin. Tämä käy ilmi MTV Uutisten teettämästä kyselystä. Myös sisäministeri Maria Ohisalo sekä ympäristöministeri Krista Mikkonen saavat kiitosta.

Vaikka ulkoministeri Pekka Haaviston ympärillä on vellonut kohu al-Holin leirissä olevien suomalaisten kotiuttamisesta, sekä epäilykset ulkoministeriön virkamiesten painostuksesta, tämä ei ole horjuttanut vihreiden piiripäättäjien luottamusta ministeriinsä.

– Pekka Haavisto on kuitenkin ulkopolitiikan rautainen ja kovimpia osaajia. Hän lempeällä inhimillisellä johtajuudella myöskin ajanut sekä vihreiden asiaa, että myöskin sellaista inhimillistä että ihmisoikeuksiin tukevaa ja perustavaa politiikkaa myöskin ulkoministerinä, sanoo Laura Pullinen Satakunnasta.

Vihreat_Miten Pekka Haavisto on mielestanne

"Noudattaa lakeja ja sopimuksia"

72 prosenttia MTV Uutisten teettämään kyselyyn vastanneista piiripäättäjistä on sitä mieltä, että Haavisto on pärjännyt tehtävässään erittäin hyvin. Viidenneksen mukaan hän on pärjännyt hyvin ja 7 prosenttia antaa tyydyttävän arvosanan ulkoministerille.

– Pekka on toiminut niiden valtuuksien rajoissa mitä hänellä on ja toteuttanut tässäkin tilanteessa hallitusohjelmaa parhaan kykynsä mukaan, toteaa Simo Räty Savo-Karjalan piiristä.

2:14
Vihreiden piiripäättäjien mukaan ulkoministeri Pekka Haavisto on pärjännyt tehtävässään erittäin hyvin.

Myös Varsinais-Suomesta oleva Mari Kousa-Kuusiston mukaan Haaviston toiminta on ollut hyvä.

– Se miten tilanne minulle näyttäytyy niin erittäin hyvin. Hän myöskin noudattaa lakeja ja sopimuksia ja pitää niistä kiinni aivan kuten kuuluukin.

Myös muut vihreät ministerit saavat kiitosta

Lähes kolme neljästä kyselyyn vastanneista näkee, että myös sisäministeri Maria Ohisalo on pärjännyt tehtävässään erittäin hyvin. Melko hyvin Ohisalo on pärjännyt reilun viidenneksen mukaan.

– Maria Ohisalo on myös onnistunut sisäministerin tehtävässään erittäin hyvin, että myöskin tässä asiassa on kyllä kentän vankka tuki takana, Pullisen mukaan.

Vihreat_Miten muut vihreat ministerit ovat

Ympäristöministeri Krista Mikkosen toimintaan ei olla yhtä tyytyväisiä, mutta lähes 60 prosentin mukaan hän on kuitenkin pärjännyt erittäin hyvin ja kolmasosan mielestä melko hyvin.

– Erittäin hyvin myös Krista on pitänyt meille tärkeitä ilmastoasioita kaiken aikaa keskustelussa, vaikka muut asiat meinaavat viedä huomiota, kommentoi Kousa-Kuusisto.

Ohisalo onnistunut erinomaisesti vihreiden puheenjohtajana

Vihreät piiripäättäjät ovat myös hyvin tyytyväiset Ohisalon toimintaan puolueen puheenjohtajana. Neljä viidesosa vastanneista piiripäättäjistä antaa puheenjohtaja Maria Ohisalolle parhaimman mahdollisen arvosanan. 

18 prosenttia on sitä mieltä, että Ohisalo on pärjännyt melko hyvin puheenjohtajana ja tyydyttävästi 2 prosenttia. 

Vihreät_Miten Maria O on mielestänne

– Erittäin hyvin puheenjohtajana, tämä syksy on ollut tosi kiireinen ja tulenarkoja asioita. Maria on vetänyt ne asiallisesti ja sivistyneesti, toteaa Räty.

Vihreät saanut tavoitteensa parhaiten läpi hallituksessa

Vihreiden piiripäättäjien tyytyväisyyteen puheenjohtaja Ohisaloon johtuu varmasti osittain siitä että vihreiden mukaan oma puolue on saanut omat tavoitteensa parhaiten läpi hallituksessa. 35 prosenttia piiripäättäjistä on tätä mieltä.

 

Vihreät_Mikä puolue on mielestänne

Toiselle sijalle nousee keskusta ja tiukasti niiden perässä SDP, vajaa kolmenkymmenen prosentin mukaan nämä puolueet ovat saaneet tavoiteensa parhaiten läpi. RKP on saanut vihreiden piiripäättäjien mukaan saanut tavoitteensa paremmin läpi kuin jumbopaikkaa pitävä vasemmistoliitto.

Keskusta epämieluisin hallituskumppani

Puolet kyselyyn vastanneista näkee vasemmistoliiton mieluisimpana hallituskumppanina. Toiseksi mieluisin on SDP lähes kolmenkymmenen prosentin kannatuksella. 15 prosentin mukaan RKP on mieluisin kumppani ja keskusta pidetään vähiten mieluisimpana hallituskumppanina.

Vihreat_Mika puolue on teille mieluisin

– Puolueen nimellä tai värillä ei juurikaan ole merkitystä, kunhan kumppanipuolue on sellainen, joka sitoutuu ilmastokriisin torjuntaan ja siihen reiluun muutokseen tässä yhteiskunnassa, kiteyttää Pullinen.

Hallitusyhteistyölle arvosana 8

Hallitusyhteistyölle puolet kyselyyn vastanneista antaa arvosanaksi 8. 37 prosentin mukaan yhteistyö on seiskan arvoinen. 4 prosenttia antaa arvosanaksi 9 ja 6. Sekä kympin että vitosen arvosanan antaa 2 prosenttia vastanneista.  

Vihreät_Minkä arvosanan annatte

Tutkimus tehtiin 5.12. – 19.12. välisenä aikana. Kyselyyn vastasi 57 henkilöä, jolloin vastausprosentiksi muodostui 51 %. Tutkimuksen teki MTV:n toimeksiannosta Corefiner Oy.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja