MTV Uutisille kolme Koura-palkintoa: Vaaliautolle, Afganistan-dokumentille ja Peter Nygård -uutisoinnille kunniaa

Tällaisia Koura-palkintoja satoi MTV Uutisille 1:02
Tällaisia Koura-palkintoja satoi MTV Uutisille

Koulutusrahasto Koura jakoi tänä vuonna kolme palkintoa MTV:n tuottamille ohjelmille.

Uutiset, ajankohtaiset, urheilu -kategoriassa MTV:n tuottamat ohjelmat Pikataival Kabuliin sekä Peter Nygårdia käsittelevä ohjelmakokonaisuus saivat kunniamaininnan. Sarjassa jaettiin yhteensä neljä kunniamainintaa mutta pääpalkinto jätettiin jakamatta.

Live-sisältöjen sarjassa kunniamaininnan sai puolestaan MTV:n kuntavaaleista kertonut Vaaliauto-ohjelmasarja. 

Suomalaisille räätälöity näkemys Afganistanista

Pikataival Kabuliin -dokumenttia Koura kuvasi ensikosketukseksi uuteen, Talebanien valtaamaan Afganistaniin. Toimittaja Niko Nurminen kuului palkintoperustelujen mukaan niihin harvalukuisiin toimittajiin, joilla oli Talebanien kutsu saapua maahan ja työskennellä siellä hallitusti ja suhteellisen turvallisesti. 

“Pikataival Kabuliin on nimensä mukaisesti suomalaiselle yleisölle räätälöity pikataival Afganistanin tuntemattomaan tulevaisuuteen.”

Tällainen tilanne Afganistanissa oli jouluna 2021:

Millainen on Afganistanin tilanne nyt? Harvinaista kuvaa paikan päältä 13:40

Peter Nygård -ohjelmakokonaisuus toi uutta tietoa

MTV Uutisten ohjelmakokonaisuus Peter Nygårdista kertoo kuuluisan muotimogulin, Kanadassa asuvan Peter Nygårdin kulissien romahtamisesta, kun yhä useampi seksuaalisesta häirinnästä kertonut nainen uskaltautui julkisuuteen. 

Kouran palkintoperusteiden mukaan ohjelmakokonaisuus tarjoaa uutta tietoa tapauksesta erityisesti suomalaisesta näkökulmasta. Ohjelmakokonaisuudessa useat suomalaisnaiset kertovat yksityiskohtaisesti kokemuksistaan, kuinka Nygård saalisti nuoria naisia. 

Vaaliauto-ohjelmasarja aktivoi ihmisiä kuntavaaleihin

Miten saada ihmiset innostumaan kuntavaaleista? Tähän kysymykseen MTV Uutiset vastasi Vaaliauto-ohjelmasarjalla, jossa toimittaja lähti kiertämään Suomea ja teki ohjelmaa paikan päällä useissa kunnissa.

Palkintoperusteluissa kerrotaan, että ohjelmasarjassa tehdään laaja kierros pienimmästä kunnasta suuriin kaupunkeihin. 

“Vastaanotto on innostunut ja ihmiset kertovat toiveistaan oman kotikuntansa kehittämiseksi. Toimittajalla voi olla merkitystä kansalaisten aktiivisuuden kohottamiseksi. Varsin moni haastateltava vakuutti äänestävänsä.” 

Kouran palkinnot alallaan suurimpia

Koura jakoi palkintoja myös seuraavissa sarjoissa: asiasisällöt, kulttuuri, lapset ja nuoret sekä käsikirjoitetut ja dramatisoidut ohjelmat. Lisäksi jaossa oli erikoispalkinto, innovaatiopalkinto ja sivistystekopalkinto. 

Palkinnot ovat alallaan Suomen suurimpia rahapalkintoja. Palkintoja jaetaan yli 200 000 euron edestä. Rahat palkintoihin Koura saa Ylen ja MTV:n omatuotantoisista ohjelmista Kopiostolle tilitetyistä tekijänoikeusmaksuista. 

Palkintojen lisäksi Koura jakaa kulu- ja työskentelyapurahoja sekä apurahoja seminaarien ja ryhmäopetusten järjestämiseen.

Lue myös:

    Uusimmat