Kello 20.00. Vapun juhlinnan suhteen Marin korostaa, että 10 hengen kokoontumiskielto on voimassa 13.5 asti. Pääministeri painottaa, että ihmisillä on vastuunsa. Tautia ei ole vielä selätetty, joten riittävällä vakavuudella on edelleen suhtauduttava rajoituksiin.
Tiedotustilaisuus päättyi. Kiitos mielenkiinnosta.
Kello 19.55. Marin painottaa, että koulujen osalta ratkaisuja tehdään ensi viikolla. Ratkaisuja tehdessä otetaan huomioon taudin eteneminen ja lähiopetuksen tarve. Pääministeri kertoo kantavansa syvää huolta lapsista, jotka ovat erilaisissa olosuhteissa kotona. Kaikki eivät samalla tavalla pärjää etäopetuksessa.
Myös vasta-aine testejä toivotaan pian käyttöön enemmän, jotta koronaviruksen leviämisestä saataisiin lisää tietoa.
Aluehallintovirastot päättävät yleisötilaisuuksien järjestämiskieltojen käytännön toteutuksesta.
Kello 19.50. Osa tapahtumajärjestäjistä voi hakea vakuutusten kautta korvauksia, mutta eivät kaikki. Tämän takia oli tärkeätä, että hallitus linjasi, ettei suuria tapahtumia voida heinäkuun loppuun asti järjestää.
Kello 19.47. Hallitus arvioi myös valmiuslain tarvetta ja kuinka pitkään Suomi on poikkeusoloissa, jotka mahdollistavat valmiuslain käytön. Toukokuun alussa arvioidaan jatkotoimia.
Hallitus ei ole keskustellut tuesta tapahtumajärjestäjille. Marinin käsitys on se, että tapahtumajärjestäjillä on vakuutuksia, joiden kautta he voivat saada korvauksia.