MTV Uutiset paikalla Helsingin Rautatieasemalla: Lähijunat melko täynnä, kaukojunissa ruuhkaa ei huomaa

MTV Uutiset paikalla Helsingin Rautatieasemalla 3:07

VR:n matkustajliikenteen johtaja Maisa Romanainen kertoo Helsingin Rautatieasemalla, että VR:llä on kaikki mahdollinen kalusto käytössä tänään.

Perjantai on VR:lle aina kiireisin viikonpäivä. Aamulla kello 7.30 mitään suuria ruuhkia ei ollut havaittavissa, mutta lähijunissa on ollut asiakkaita normaalia enemmän.

– Näyttäisi siltä, että hyvin ja melko rauhallisesti täällä kaikki on sujunut, kertoo Romanainen. 

VR:n kaukojunaliikenne kulkee tänään lähes normaaliakataulujen mukaan. Eilinen lumimyräkkä näkyy vielä hieman rataverkon haasteina, mutta Romanaisen mukaan junat kulkevat lähes normaaliaikataulujen mukaan.

– Iltapäivällä kannattaa varautua siihen, että lähijunat ovat täynnä, Romanainen sanoo.

VR selvisi eilisestä lumimyräkästä Romanaisen mukaan hyvin.

– Meillä oli valtava määrä henkilökuntaa tekemässä töitä sen eteen. Isoin ongelma lumimyrälkässä ovat vaihteet eli se, kun lumi pakkautuu vaihteisiin. Niitä ei silloin pysty sähköllä sulattamaan,vaan niitä pidetään puhtaina lumesta kymmenien ihmisten voimalla Helsingissäkin. Sen takia vuorovälejä joudutaan ennakoivasti supistamaan.

Lue myös:

    Uusimmat