Britanniassa on hiljennytty seuraamaan kuningatar Elisabet II:n hautajaisia. MTV Uutisten toimittaja kertoo poikkeuksellisesta tunnelmasta miljoonakaupunki Lontoon sydämessä hautajaisten aikana.
Kuningatar Elisabet matkasi tänään viimeiseen leposijaansa Windsorin linnan Pyhän Yrjön kappeliin satojen tuhansien ihmisten seuratessa matkaa kirkossa ja Lontoossa katujen varsilla.
Kuningattaren viimeinen arkkusaatto yleisön edessä kulki Windsorin linnalle johtavaa Long Walk -nimistä suoraa tietä pitkin, jonka yleisölle varatut seuraamispaikat olivat ääriään myöten täynnä.
Lue myös: MTV Uutiset seuraa hautajaispäivää hetki hetkeltä
MTV Uutisten toimittaja Aino Haili seurasi hautajaispäivää Lontoossa Hyde Parkin puiston kulmilla.
Puistossa oli Hailin arvioin mukaan noin 150 000 muuta ihmistä.
– Todistin tänään jotain sellaista, mitä en ole koskaan aikaisemmin kokenut ja tuskin koskaan tulen kokemaan, Haili kertoo.
– Siunaustilaisuuden aikana tuntui siltä, kuin koko Hyde Park ja ihmiset siellä olisivat olleet jatke Westminster Abbeyn jumalanpalvelukselle ja siunaustilaisuudelle. Kun Westminister Abbeyssä kutsuvieraat nousivat ylös penkeistään, niin tekivät myös ihmiset Hyde Parkissa. Kun laulettiin kansallislaulu God Save The Queen, niin laulettiin myös Hyde Parkissa.