Kansainvälisten tutkimusten mukaan korona sairastaminen ja samalla rokotusten ottaminen tuottaa erittäin pitkäkestoisen suojan vakavaa koronatautia vastaan, kertoi THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek hetki sitten.
– Jos on sekä sairastanut taudin että on rokotesuoja, vakavan taudin suoja on erittäin pitkäkestoista. Puhutaan yli vuodesta ja joissain artikkeleissa (tutkimus) jopa 15 kuukaudesta, Nohynek sanoo.
Suomessa on Nohynekin mukaan erittäin korkea rokotuskattavuus kahden ensimmäisen annoksen osalta. Myös kolmansia rokotteita on annettu paljon.
– Neljänsissä olemme saavuttaneet keskimäärin 60 prosentin kattavuuden 65 ikävuoden tuolla puolen.
– Tällä hetkellä annetaan syystalven tehosteita, joissa on varianttikoodi. Niitä on annettu noin 93 000 annosta valtaosin vanhemmille ikäryhmille ja riskiryhmille.
THL:n mukaan koronatartuntoja on tällä hetkellä paljon, vakavan taudin riski on paljon aikaisempaa matalampi. Sairaalahoidossa on havaittavissa kuormitusta, mutta merkittävällä osalla potilaista hoidon syy ei ole vakava koronatauti.
Sairalaahoidossa kuluva aika on lyhentynyt ja tehohoitoa tarvitsevia koronapotilaita on vähän.
THL:n katsauksessa kerrottiin myös, että osastohoidossa on lähinnä ikääntyneitä ja huonokuntoisia ihmisiä, jotka ovat joutuneet sairaalaan yleistilan laskun vuoksi.