MTV:n lukijat pöyristyivät: Kankaanniemi on pukki kaalimaan vartijana

Kansanedustaja Toimi Kankaanniemen (ps.) seksiviestittely sai pääosin murskapalautteen MTV Uutisten lukijoilta. Suurin osa vastaajista katsoo, ettei Kankaanniemen asemassa voi tehdä yksityiselämässäkään mitä sattuu.

Ministeriksi pyrkivältä vaaditaan myös korkeaa moraalia. Nyt menit Toimi riman alta ja pahasti. Valitettavasti paljastit tasosi. Kyllä kansanedustajalta vaaditaan enemmän. Kysymys on koko paketista. Vaikka kuinka puhuisi viisaita eduskunnassa, mutta vikittelisi vapaa-ajalla naisia seksiin, kyllä luottamus menee. Kasva aikuiseksi, moittii Leena MTV Uutisten Facebook-sivuilla.

Kain mukaan "tuossa asemassa pitäisi tietää, että kampittajia on joka nurkassa".

Toisaalta Sari muistuttaa, että Kankaanniemen naisille lähettämät viestit ovat typeriä ja iljettäviä, "oli kyseessä julkisuuden henkilö tai ihan tavallinen taavi".

Kankaanniemi loikkasi kristillisdemokraateista perussuomalaisiin vuonna 2010. Historia kristillisessa puolueessa sai osan lukijoista erityisen pisteliäiksi.

Himot ne on hiirelläkin....ei ole jäljellä enää kristillisiä arvoja ne meni jäsenkirjan mukana, Matti sanoo.

Mihin se kristillisyys on kadonnut?, kirjoittaa Juhani.

Se siitä avioliiton pyhyydestä, jatkaa Paula.

Pukki kaalimaan vartijana, säestää toinen Paula.

Kirstin mukaan Kankaanniemi on kuitenkin "terve suomalainen mies". Anne puolestaan kirjoittaa, että "Onhan se (tekstiviestiskandaaleissa marinoitunut Ilkka) Kanervakin istunut monet vuodet eduskunnassa".

Mervi on puolestaan saanut tarpeekseen koko eduskunnasta.

Suomen Suurin Sirkus - lauloi Irwinkin näistä aikoinaan. Paikkansa pitää yhä edelleen, Valitettavasti.

Ville puolestaan toivoisi, että Kankaanniemen lähettämä viesti jäisi elämään.

Mun suosikki oli se "n****ttuna nukkuisit paremmin" Siitä vois teettää t-paidan ja kangaskassin.

Lue myös:

    Uusimmat