Taistelut ovat jatkuneet Ukrainassa samaan aikaan, kun Istanbulissa odotetaan rauhanneuvottelujen alkamista. AFP:n mukaan Ukraina tulee mukaan neuvotteluihin perjantaina.
Venäjän iskut Ukrainassa ovat jatkuneet. Kiovassa oleva MTV Uutisten toimittaja Niko Nurminen kertoi torstaina illalla, ettei merkkiä tulitauosta näy.
– Drooni-iskuja on ollut kautta maan ja taistelut rintamilla jatkuvat. Venäjä kertoo, että se on tänäänkin vallannut yhden kylän ja kuluneiden kolmen vuorokauden aikana kyliä Donetskin puolella, Nurminen kertoo.
– Ei minkäänlaista merkkiä, että tulitauko lähestyisi tai Venäjällä mitään rauhantahtoa olisi.
Nurmisen mukaan Istanbulin neuvotteluista ei Ukrainassa odoteta kovinkaan suuria tuloksia.
– Ei tässä juuri toivoa ole neuvottelujen etenemisestä todellisen rauhan tai tulitauon edistämiseksi. Siitä kertoo jo se, keitä Venäjä sinne lähetti.
– Paksuimpana Putinin keskisormena sojottaa Vladimir Medinski, joka on tunnetuin Moskovan Ukraina-haukoista. Hänen mielestään Ukrainalla ei ole oikeutta olemassaoloon, Nurminen sanoo.
Istanbulissa ei merkkiäkään neuvottelijoista
MTV Uutisten toimittaja Laura Pylvänäinen puolestaan on seurannut tilannetta Istanbulissa, jossa Ukrainan ja Venäjän oli määrä neuvotella tänään torstaina.
