MTV keskellä viikonlopun mielenosoituksia, osallistujia korkeintaan kymmeniä – tältä näytti Helsingin ydinkeskustassa
Helsingissä järjestetään viikonloppuna kolme mielenosoitusta.
MTV Uutiset Live oli paikalla Senaatintorilla, josta lähti liikkelle Save Sote -mielenosoitus, joka vastustaa sosiaali- ja terveysalan rokotusvaatimuksia.
Poliisin arvion mukaan Senaatintorilta lähti liikkeelle kello 14 aikaan 200–300 ihmisen kulkue, joka päätyi lopulta Narinkkatorille.
Ennen liikkeelle lähtöä Senaatintorin ohi kulki pitkä Convoy-autokulkue, joka ei säästellyt MTV Uutisten toimittaja Katariina Kähkösen mukaan töötin käytössä.
Convoy-mielenosoittajat ovat ilmaisseet tukensa Save Sote -mielenosoitukselle.
Save Sote -mielenosoittajien seassa on myös Convoy Finland -liikkeen mielenosoittajia. Liike vastustaa muun muassa koronarajoituksia. Convoy-mielenosoitukset alkoivat jo viime viikon perjantaina ja niiden oli määrä päättyä keskiviikkona.
Narinkkatorilla tunnelma oli iltapäivällä rauhallinen. Torilla laulettiin Finlandia-hymniä ja pidettiin puheita.
Poliisi on valmis
Helsingin poliisi on valmistautunut viikonlopun mielenosoituksiin. Poliisin mukaan liikenneruuhka on odotettavissa Helsingin keskustassa.
Lisäksi viikonloppuna järjestetään Vapauden puolesta -mielenosoitus, joka vastustaa koronatoimia yleisesti.
STT kertoi iltaseitsemän jälkeen, että Helsingissä ja Tampereella lauantaina järjestetyt mielenosoitukset sujuivat poliisin mukaan rauhallisissa merkeissä. Save Soten väkeä oli koolla Narinkkatorilla enää joitain kymmeniä ihmisiä myöhään iltapäivällä. Convoy Finland -liike oli koolla Kansalaistorilla vähäisen osanottajamäärän voimin, Helsingin poliisi kertoi.
Sisä-Suomen poliisi tviittasi kuuden jälkeen illalla, että Tampereella energiantuotantoasioihin liittyvä mielenilmaus oli sujunut rauhallisissa merkeissä ja päättynyt suunnitellusti.
Katso yltä millainen tunnelma Helsingin ydinkeskustassa oli keskellä lauantain mielenosoituksia.
Uusimmat
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
Lataa lisää