Iranin naisten asema on kohentunut viime vuosina selvästi, ja pakotteiden väistymisen toivotaan jatkavan kehitystä. Vielä ollaan silti valovuosien päässä länsimaisesta tasa-arvokäsityksestä. Myönteiset muutokset antavat kuitenkin Iranin naisille uutta toivoa.
Tuorein tasa-arvouudistus on perimysoikeuden muuttaminen niin, että tyttö- ja poikalapset perivät yhtä paljon.
Myös tyttöjen alinta laillista avioitumisikää on nostettu – tosin länsimaalaisittain edelleen käsittämättömän alhaiseen 13 vuoden ikään. Aiempi laillinen ikä oli yhdeksän.
Avioero pidetään salassa
Nainen voi myös ottaa avioeron miehestään. Käytännössä se on kuitenkin naiselle paljon raskaampi päätös kuin länsimaissa. Sosiaalinen stigma on niin suuri, että moni eronnut jättää asian kertomatta jopa lähimmille ystävilleen.
Eron jälkeen pari voi elää eräänlaista kaksoiselämää, jossa tuttavat luulevat parin olevan yhä naimisissa.
Jos ero paljastuu, konservatiivisemmat ystävät voivat pitää sitä niin suurena moraalisen rappion merkkinä, että katkaisevat välit kokonaan.
Naiset menestyvät kouluissa
Positiivisinta kehitys on ollut koulutusrintamalla. Jopa kaksi kolmannesta Iranin yliopiston aloittajista on nykyään naisia, ja naisia näkyy vahvasti myös tiedemaailmassa.
Paradoksaalisesti taustalla on ollut vuoden 1979 vallankumouksen myötä voimaantullut huntupakko.
Yhä useammat uskonnolliset vanhemmat uskalsivat lähettää tyttärensä kouluihin ja yliopistoihin, kun miehet ja naiset pidettiin valvotuissa asuntoloissa erillään ja naiset kulkivat hunnutettuina. Sen seurauksena tyttöjen ja naisten koulutustaso alkoi nousta ripeästi.
Käytännössä monet iranilaiset nuoret kuitenkin kiertävät jo yhteiskunnan rajoituksia monin eri tavoin. Yliopistonuoret lähtevät tottelevaisesti asuntoloihin, mutta keräävät pian ystäväporukan, hankkivat työpaikan ja vuokraavat yhteisen asunnon kaupungista. Vanhemmille tällaisesta ei kerrota.
Pukeutumisesta joustetaan kaupungeissa
Myös huivisääntöön suhtaudutaan joustavasti ainakin suurimmissa kaupungeissa.
Uskonnollisen poliisin valvomat pukeutumissäännöt edellyttävät joko koko vartalon peittävän hunnun, chadorin, tai löysän takin, manteaun, käyttöä sekä päähuivia eli hijabia.
Käytännössä monien naisten näkee kulkevan Teheranin kaduilla huivi hyvin löysästi takaraivolla hiukset näkyen. Löysäksi tarkoitettu manteau puolestaan on usein hyvin vartalonmyötäinen tai kiinnitetty vyöllä vyötäisille.
Monet iranilaiset naiset myös meikkaavat voimakkaasti, ja vaikka tapakulttuuri patistaa selvästi matalien järkevien kenkien käyttöön, monilla naisilla näkee myös korkeita korkoja.
Pohjimmiltaan säädyllisyyssäännöistä pidetään kuitenkin aina kiinni: Yksikään nainen ei liiku missään näkösällä ilman huivia, eikä pukeutuminen koskaan paljasta esimerkiksi käsivarsia tai sääriä.
Pukeutumissäännöt ovat paljon tiukemmat pikkukaupungeissa ja maaseudulla. Siellä useimmat naiset pukeutuvat joko pitkään mustaan takkimekkoon tai chadoriin ja kiinnittävät huivinsa teheranilaisia säädyllisemmin.