Mainos

MTV Berliinissä: "Järkytys on todella suuri – ihmiset ovat haluttomia sanomaan mitään"

MTV Uutisten kirjeenvaihtaja Tapio Nurminen on parhaillaan Berliinissä aivan eilisen rekkaiskupaikan tuntumassa. Torin liepeille on päivän mittaan tuotu kukkia ja muistokynttilöitä.

– Järkytys on todella suuri. Ihmiset ovat todella hiljaisia ja aika haluttomia sanomaan mitään. Ihmisten on vaikea pukea sanoiksi, miltä heistä nyt tuntuu, Tapio Nurminen kertoo.

Eilisessä iskussa, jossa täyslastissa ollut rekka ajoi joulutorille, on kuollut 12 ihmistä, mutta kuolonuhrien määrän pelätään nousevan vielä, sillä osa sairaalaan kuljetetuista on loukkaantunut vakavasti.

Nurminen kertoo, että kuolleiden henkilöllisyydestä ei ole vielä tarkempaa tietoa.

– Siellä on ilmeiseti kuollut useampi torin kojuissa työskennellyt. Mitään vahvistettua tietoa ei ole vielä.

Joulutorit ovat saksalaisille tärkeä perinne.

– Me emme ehkä ihan ymmärrä, miten tärkeä asia joulutorilla käyminen saksalaisille on. Sinne mennään koko perheen kanssa ja sinne sovitaan tapaamisia ja sinne menään poikkeamaan töiden jälkeen. Ja joka kaupungissa ja kaupunginosassa on oma joulutorinsa.

Nurminen saapui lentäen Berliiniin tänään varhain tiistaiaamuna. Hän sanoo, että lentäkentällä turvatoimien kiristyminen ei näkynyt ainakaan ulospäin mitenkään

0:40


Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.