Saksan poliisi: Oikea tekijä saattaa olla karkuteillä – tämä yksityiskohta puhuu syyttömyyden puolesta

Saksan poliisi jatkaa kiivaasti tutkimuksia ja tekijän tai tekijöiden etsintää Berliinin eilisen joulutori-iskun jälkeen. Saksalaismedian mukaan poliisilla saattaa nyt olla hallussaan väärä mies.

Poliisin edustajat kertoivat tiedotustilaisuudessaan iltapäivällä, että poliisi tutkii tällä hetkellä muun muassa berliiniläiselle joulutorille eilen iskenyttä rekkaa ja siitä löytyviä sormenjälkiä. Niiden perusteella voidaan esimerkiksi pyrkiä sulkemaan pois se mahdollisuus, että poliisin jo kiinni ottama mies olisi väärä.

Poliisi on ottanut Berliiniin iskun jälkeen kiinni yhden epäillyn, joka on sisäministerin mukaan Saksaan vuosi sitten tullut pakistanilainen turvapaikanhakija. Mies on kuulusteluissa kiistänyt osallisuutensa tapahtumiin.

”Pakistanilaisella ei ollut verisiä vaatteita”

Die Welt -lehden mukaan poliisilla on hallussaan väärä mies. Oikea epäilty on siis lehtiedon mukaan yhä vapaana.

Berliinin poliisipäällikkö Klaus Kandt myöntää, ettei poliisi ole varma siitä, onko poliisin hallussa oleva mies Berliinin joulutorilla väkijoukkoon ajaneen rekan kuljettaja. Kandtin mukaan poliisin käytettävissä on toistaiseksi vain rajatusti tutkintamateriaalia.

Vuosia Saksassa työskennellyt MTV Uutisten toimituspäällikkö Ilkka Ahtiainen kertoo, että yksi yksityiskohta, joka puhuu pakistanilaismiehen syyttömyyden puolesta on se, että häneltä ei ole löytynyt verisiä vaatteita.

– Kuitenkin tiedetään, että rekan kuljettamoon on ammuttu ilmeisesti rekan alkuperäinen puolalaiskuljettaja, eli kuljettajan vaatteiden olisi kuvitellut olevan veriset.

Saksalaisten mediatietojen mukaan poliisin jo kiinni ottamalla 23-vuotiaalla pakistanilaismiehellä ei ole myöskään terroritekoihin liittyvää taustaa. Hänellä on Saksan ajaltaan kontollaan kuitenkin pienempiä, ilmeisesti seksuaalirikoksia.

Turvapaikkapuhutteluissa mies on ollut median mukaan hyvin vastahakoinen.

Isku joulutorille oli isku saksalaiseen sydämeen

Ahtiaisen mukaan merkittävää Saksan iskussa on se, että se tapahtui kristikunnan suurimman juhlan, eli joulun alla. Saksassa nimenomaan joulutorikulttuuri on hyvin vahvaa.

Poliisi kertoi tiedotustilaisuudessa, että poliisi ja turvallisuusjoukot tulevat näkymään joulun alla Saksan kaduilla ja toreilla huomattavasti aiempaa enemmän.

– Tänään joulutorin pitäjiä on pyydetty pitämään torit kiinni, mutta tulevina päivinä torit ilmeisesti avataan uudelleen. Tarkoitus on tuoda joulutorien edustoille sellaisia esteitä, joista ei pääse autolla yli, Ahtiainen selvittää.

Ahtiainen arvioi, että isku muuttaa turvallisuusilmapiiriä Saksassa laajemminkin.

– Saksa on pysynyt tietyllä tavalla sivussa joukkomurhaamisesta. On selvää, että tämän mittakaavan isku tulee muuttamaan tilanteen.

Lue myös:

    Uusimmat