Morsian pesi meikit pois – järkyttynyt aviomies haastoi oikeuteen heti seuraavana päivänä
Mies haastoi uunituoreen vaimonsa oikeuteen herättyään aamulla tämän vierestä ja nähdessään vaimonsa ensimmäistä kertaa ilman meikkiä, uutisoi Emirates24/7.
Niin myötä- kuin vastoinkäymisissä? Tyttöystävänsä nainut algerialaismies on haastanut uunituoreen vaimonsa oikeuteen petoksesta. Miehen mukaan hän koki tulleensa petetyksi nähtyään vaimonsa ensimmäistä kertaa ilman meikkiä häiden jälkeisenä aamuna.
Mies kertoi morsiamensa näyttäneen erittäin kauniilta ennen avioliiton auvoiseen satamaan astumista, mutta kun "karu totuus" paljastui, hän ilmoitti asiasta shokissa viranomaisille.
Miehen mukaan vaimo on syyllistynyt röyhkeään petokseen: tuoreen aviomiehen mukaan nainen ei ollut yhtä kaunis ilman meikkiä kuin ehostettuna, eikä hän ollut tunnistaa tätä aamulla. Daily Mail kirjoittaa, että mies luuli vaimoaan varkaaksi joka oli murtautunut hänen kotiinsa – niin erilaiselta uunituore vaimo miehen mielestä näytti.
Nyt aviomies vaatii 20 000 dollarin – eli yli 18 000 euron – korvauksia petoksesta ja henkisestä kärsimyksestä. Hän on myös harkinnut hakeutuvansa terapiaan – tosin siitä syystä, että hän koki saaneensa tapauksesta psykologisia haittavaikutuksia.
Lähteet: Emirates247, Daily Mail, Stara.fi, Iltasanomat.fi
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää