Tienvarsille tuskin pystytetään vielä kesäkuun alussa uusia liikennemerkkejä vähimmäisnopeudesta, jolla moottoriajoneuvolla liikkuvan on vähintään huristettava.
Mahdollisuus vähimmäisnopeuden määräämiseen sisältyy tuolloin voimaan tulevaan uuteen tieliikennelakiin, mutta toistaiseksi on auki, milloin näitä merkkejä oikeasti otetaan käyttöön.
– Voi olla, että tänä vuonna merkkejä tulee jo johonkin, mutta hyvin voi käydä niinkin, että vasta ensi vuonna. Mitään velvoitettahan merkkien käyttöön ei ole, kertoo tieliikenteen ohjauksen asiantuntija Tuomas Österman Väylävirastosta.
Mihinkään laajaan käyttöön vähimmäisnopeutta osoittavat liikennemerkit Östermanin mukaan tuskin missään vaiheessa tulevat.
Uudistuksen tarkoitus on ohjata mopoautojen ja traktoreiden tapaisia ajoneuvoja joko hitaamman liikenteen kaistoille tai kokonaan toisille reiteille.
Tuleva tieliikennelaki pakottaa näiden ajoneuvojen kuljettajat miettimään reittejään myös toisella tapaa. Moottoritiellä tai moottoriliikennetiellä liikkuvan ajoneuvon suurimman sallitun tai rakenteellisen nopeuden on oltava kesäkuun alusta 70 kilometriä tunnissa, kun nyt rajana on 50 kilometriä tunnissa, kertoo poliisitarkastaja Konsta Arvelin Poliisihallituksesta.
Eri kaistoilla eri nopeus
Vielä ei tiedetä, mille tieosuuksille vähimmäisnopeusmerkkejä ensimmäisenä tulisi. Östermanin mukaan yhtenä vaihtoehtona esillä ovat olleet pääkaupunkiseudun kehätiet, joissa on vähintään kolme kaistaa suuntaansa. Vähimmäisnopeus voitaisiin asettaa vasemmanpuoleiselle kaistalle, jotta hitaat ajoneuvot eivät eksyisi hidastamaan kaistan liikennettä.
Malli on tuttu vaikkapa Saksan moottoriteiltä, joissa jokaisella samansuuntaisella kaistalla on usein oma vähimmäisnopeutensa ja hitaimmat ohjataan oikeanpuoleiselle kaistalle.
Östermanin mukaan on mahdollista, että merkkiä voitaisiin käyttää yksikaistaisillakin teillä kieltomerkin tapaan eli koko tielle ei olisi menemistä, jos ajaa merkin osoittamaa nopeutta hitaammin.
Toistaiseksi on auki, millaisista kilometrivauhdeista vähimmäisnopeuksissa olisi kyse.