Moni sairastaa verenpainetautia tietämättään – lääkärin mittaukset eivät aina kerro totuutta
Tuoreen tutkimuksen perusteella ehkä jopa 17 miljoonaa yhdysvaltalaisaikuista potee verenpainetautia tietämättään. Sama koskee todennäköisesti myös muita maita.
Verenpaineen mittaaminen kuuluu lääkärien perustoimenpiteisiin, mutta monien potilaiden korkeat lukemat eivät tule esiin yksittäisissä mittauksissa. Nämä niin sanotut piilevät tapaukset havaitaan vain vuorokausimittauksessa, joka antaa paremman kuvan verenpaineen todellisesta tasosta.
Yhdysvaltalaiset käyttivät kahden aiemman tutkimuksen aineistoja, ja niiden perusteella vuosina 2005–2010 noin 12 prosenttia aikuisväestöstä eli noin 17 miljoonaa henkilöä poti piilevää verenpainetautia eikä saanut siihen hoitoa. Piileviä tapauksia oli etenkin miehillä, yli 45-vuotiailla, diabeetikoilla sekä potilailla, joiden verenpaine oli todettu jo hieman kohonneeksi.
Tulokset ovat hyvä muistutus lääkärin vastaanotolla tehtävien verenpainemittausten ongelmista. Suurella osalla potilaista mittaukset ovat tarkkoja, mutta nyt kuvattujen piiloon jäävien tapausten lisäksi joidenkin potilaiden verenpaine kohoaa tavallista korkeammaksi lääkärin vastaanotolla, mikä saattaa johtaa liikaan lääkitsemiseen. Vastaanotolla tehtävien mittausten sijaan kotimittaukset ja vuorokausimittaukset antaisivat usein paremman kuvan.
Tutkimus julkaistiin American Journal of Epidemiology -lehdessä.
Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.
Uusimmat
-
15:41
Poliisi epäilee neljää ihmistä nuoren naisen murhasta Oulun Hiirosessa – tutkinnan aluksi jutussa oli seitsemän epäiltyä
-
15:40
Suora lähetys juuri nyt: Orpo kommentoi hallitusneuvotteluja Säätytalolla – "Kaikki tavallaan vähän seisoo ja odottaa"
-
15:23
Ukraina on iskenyt venäläiskohteisiin Berdjanskin satamakaupungissa: "Vapauttaminen lähestyy" – MTV seuraa sotaa
-
15:18
Iivo Niskaselta erikoisratkaisu – maastohiihdon maajoukkuetta karsittiin
-
15:14
Urheilullinen Love Island -sinkku Tiila, 30, rakastaa kamppailulajeja – tällaista kumppania määrätietoinen nainen etsii rinnalleen
-
15:12
Näin Donald Trump kommentoi Joe Bidenin kaatumista
-
15:00
Esapekka Lappi kärkitaistossa MM-rallissa, selvitti taktiikkaansa – "Toivottavasti maksaa itsensä takaisin"
-
15:00
Maineikkaasta "eliittilukiosta" valmistuva Sofia toivoo, että arvosanoista ei stressattaisi niin paljon: "Elämä ei lopu siihen"
-
14:36
Tv-kamera ei näyttänyt koko totuutta Kalle Rovanperän hurjasta tilanteesta – lehmä "lensi näyttävästi"
-
14:26
Helsingin poliisin romanioperaation kohteeksi joutui yli 1 500 ihmistä, sanoo Poliisihallitus
-
14:26
Tehy ei halua hoitajille oikeutta kieltäytyä abortin tekemisestä
-
14:26
Raahen Halloween-murhaaja tuomittiin tahdonvastaiseen hoitoon – oli syyntakeeton
-
14:11
Upea koristelu kakkuun täysin ilmaiseksi – oletko tajunnut, että tätäkin voi syödä?
-
14:01
Huippu-dj Alan Walker teki Käärijän Cha cha chasta oman versionsa – fanit riemastuivat yhteistyöstä: "Voiko tämä olla totta?"
-
13:55
Kalle Rovanperä törmäsi lehmiin! Katso kovavauhtinen vaaratilanne ja raju väistöyritys
-
13:51
Blinken: Venäjän hyökkäyssota on ollut strateginen virhe – MTV seuraa USA:n ulkoministerin vierailua Suomessa
-
13:33
Tulli takavarikoi yli 700 000 euroa käteistä huumelääkkeiden tuonnista epäillyltä
-
13:29
Suurin osa suomenruotsalaisista haluaisi nähdä RKP:n, SDP:n ja kokoomuksen hallituksen, kertoo Åbo Akademin kysely
-
13:06
Hirvittävä tilanne MM-rallissa: kuski oli ajaa kalliolta alas, jäi kahden kiven väliin
-
13:00
Tässä ovat Love Island Suomi -sinkut – mukana TikTok-tähtiä, wellnessmalli ja vanginvartija
-
Lataa lisää