Moni lapsi on sijoitettuna, vaikka se ei ole oikea paikka – kustannukset miljardeja per ikäluokka: Mitä asialle pitäisi tehdä?

Kun vuonna 1987 syntyneistä sijoitettiin 3 prosenttia, 1997 syntyneistä kuutisen prosenttia. Samalla lastensuojelun kustannukset ovat paisuneet paljon. 

– Ammattilaisten fokuksessa ei ole ollut selvittää, mitä perheet haluavat ja tarvitsevat, tiivistää Tiina Ristikari, joka työskentelee tutkimusprofessorina Itlassa eli Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiössä.

Miljardiluokan kustannukset

Vuonna 1987 syntyneistä kodin ulkopuolelle sijoitettiin 3 prosenttia lapsista, 10 vuotta myöhemmin syntyneistä sijoitettiin kuutisen prosenttia lapsista. Yli puolet heistä ei ole suorittanut toisen asteen koulutusta. Asiantuntijan mukaan kyse on 2–4 miljardin euron kustannuksista jokaisessa ikäluokassa.

Ristikari kertoo, että per ikäluokka sijoitetuista pojista noin 3000 jää ilman toisen asteen tutkintoa ja tytöistä yli  2000.

– Pelkästään se, että toinen aste jää käymättä, maksaa yhteiskunnalle noin 400 000 euroa per nuori muun muassa etuuksien lisääntymisen, palvelujen käytön ja menetetyn veroeurojen vuoksi. Tarkoittaa yli kahta miljardia per ikäluokka, toteaa Ristikari.

Ristikari: Sijaishuolto ei ole onnistunut turvaamaan lasten koulunkäyntiä

Asiantuntija huomauttaa, että sijoitettujen osalta mukaan tulee laskea sijoituksen kustannukset ja tällöin päästään noin miljoonaan euroon per nuori. 

– Laitossijoittaminen maksaa 90 000 euroa per vuosi per lapsi. Sijaishuollon kustannukset keskimäärin per henkilö ovat 60 000 euroa vuodessa ja keskimääräinen sijoitus kestää kuusi vuotta. 7000 henkilömäärillä puhutaan liki kahdesta miljardista lisää.

Sijaishuolto ei siis tarkoita sitä, että se pystyisi turvaamaan lapsen koulunkäynnin.

– Meillä on haasteita siinä, miten sijaishuolto pystyisi olemaan se vakaa hyvä ympäristö, jossa koulu sujuisi.

"Systeemimme kyky auttaa kiireellisesti sijoitettuja nuoria on todella huono"

Erityisen huolissaan Ristikari on sijoitusten kiireellisyydestä.

– Kiireellisyys on lisääntynyt tosi paljon viime vuosina. Kertoo jotain systeemimme todella isosta ongelmasta se, että me olemme niin reaktiivisia.

– Erityisesti nämä teininä kiireellisesti sijoitetut – systeemimme kyky auttaa heitä, turvata ja vakauttaa heidän arkeansa ja mahdollistaa, että he pystyisivät integroitumaan yhteiskuntaan, on todella huono. 

Lastensuojelun perhepalveluiden nettokustannukset ovat liki kolminkertaistuneet vuosituhannen alun ajoista. Pelkästään laitos- ja perhehoidon käyttökustannukset ovat nousseet yli 200 miljoonalla ja lähentelevät miljardin euron vuositasoa. 

Kodin ulkopuolelle oli vuoden 2020 aikana oli sijoitettuna yli 19 000 lasta. Laitoshoito on kallista ja asiantuntijan mukaan monen kohdalla ei-tarkoituksenmukaista.

Kuuluuko heidän päätyä sijoitukseen vai kuuluisiko heidän olla jossain ihan muualla?

– Näin on ihan liikaa. Meillä on sellainen tilanne Suomessa, että kun vanhemmat kuormittuvat, me kyllä pystytään heitä auttamaan, mutta me ei siinä vaiheessa ymmärretä kysyä, että onko teillä lapsia.

– Ja tämä on ihan keskeinen asia, että jos me halutaan sijaishuollon käyttöä vähentää, että me pystyttäisiin jo siinä vaiheessa tukemaan perheitä ja lapsia, kun vanhemmalla on jotain kuormittavaa tilannetta. 

Tuntuu, että me eletään jonkin sortin ylikuormittuneessa palveluviidakossa. Mistä tämä johtuu?

– Minusta tämä johtuu aika paljon meidän palvelujen huonosta koordinaatiosta eli siitä, että me ei oikeastaan tiedetä, mitä kaikkea on tarjolla, ja mistä minä tätä apua saisin. Ja myös siitä, että meillä on eteenpäin lähettämisen -kulttuuri eli me siirretään palloa seuraavalle, kun emme tiedä, miten toimia itse tai mistä saada apua siihen omassa työssä selviämiseen. 

– Meidän palvelut ovat hajallaan ja eivät välttämättä edes tiedä, mitä toinen palvelu tekee ja pahimmillaan tehdään päälleikkäistä työtä. 

Syrjäytyminen vai syrjäyttäminen?

Paljon puhutaan nuorten syrjäytymisestä. Onko pikemminkin niin, että lapsi syrjäytetään, kun hänelle ei tarjota sitä palvelua, mikä hänelle kuuluu?

– Olen kyllä tätä mieltä.

Professori ei halua enää yhtäkään selvitystä, hanketta tai työryhmää vaan kuormittuneille perheille apua kotiin sekä koulussa annettavan tuen ja mielenterveyspalvelujen vahvistamista niin, että lasten ongelmiin päästään tarttumaan nykyistä aiemmin.