Uuden väitöstutkimuksen mukaan moni julkisen hankinnan kautta hankittu it-järjestelmä voi olla jo käyttöönottohetkellä vanhentunut.
Tekniikan lisensiaatti Aapo Koski on tehnyt väitöstutkimuksessaan masentavia johtopäätöksiä julkisen hankinnan kautta hankituista tietojärjestelmistä.
Koskella on hyvä näppituntuma aiheeseen, sillä hän on toiminut hätäkeskusten Erica-tietojärjestelmän pääsuunnittelijana. Tällekään hankkeelle hän ei anna puhtaita papereita.
Erica yhdistää hätäpuhelut valtakunnallisesti, näyttää soittajan sijainnin kartalla ja ehdottaa päivystäjälle toimenpiteitä tämän syöttämän tiedon perusteella. Sitä alettiin valmistella jo vuonna 2008, toteutus alkoi 2011 ja käyttöön järjestelmä saatiin vuonna 2018.
– On ilmeistä, että tekniikka, järjestelmäympäristö ja osin myös käyttötarve muuttuvat kymmenessä vuodessa. Hankintalain ei pitäisi sallia näin suurten it-järjestelmien tilaamista kerralla niin, että lopputulos odottaa vuosien päässä, Koski sanoo tiedotteessa.
Lue myös: Huolestuttava fakta rikostilastoista: Poliisi pääsee kiiretehtävissä paikan päälle aiempaa hitaammin – taustalla pulmia aiheuttava järjestelmämuutos
Hänen mielestään hankintalain pitäisi pakottaa tilaamaan järjestelmät osissa, esimerkiksi puolen vuoden tai vuoden toimitusajalla:
– Valmistunutta osaa pitäisi testata kunnolla ja jatkaa toteutusta vasta käyttäjäpalautteen perusteella. Näin sekä tilaaja että ohjelmistoyritys pystyisivät paremmin reagoimaan myös ympäristön muutoksiin.
Ongelmana myös it-alan perinteiset työtavat
Koski toteaakin, että moni julkisen hankinnan kautta hankittu it-järjestelmä voi olla jo käyttöönottohetkellä vanhentunut. Hankintalain vaatimusten lisäksi ongelman syynä ovat it-alan perinteiset työtavat. Oman lisänsä tuo puutteellinen kommunikaatio tilaajan ja yritysten välillä.