Fingerporin luoja Pertti Jarla suunnittelee sarjakuvansa tarkasti ja testaa ideoitaan vaimollaan. Fingerporissa voidaan käsitellä kaikenlaisia aiheita, vaikka joskus itsesensuuri pyrkiikin pintaan.
Fingerporin kaupunki on tullut tutuksi ainakin monille Helsingin Sanomien lukijalle. Ankeassa 1970-luvun arkkitehtuurin keskelle jämähtänessä pikkukaupungissa huitelevat niin natsijohtaja, Mustanaamio kuin naapurivaltio Vatikaanin paavikin. Fingerpori-kirjat olivat helmikuussa 2010 Suomen myydyintä kaunokirjallisuutta; sarjan uusin teos on uskonnollisia strippejä yhteen keräävä Heräämisopas. Mitä tämä kertoo suomalaisista, Fingerporin luoja Pertti Jarla?
– Sehän kertoo muun maussa siitä että helmikuussa ei hirveästi tuu noita kirjoja. Nimekkään kirjailijat julkaisee syksyllä tekeleensä, piirtäjä heittää.
Miehen mukaan Fingerporia lukevat yli kolmekymppiset, jo työelämässä olevat suhteellisen varakkaatkin ihmiset.
– Se on sama mikä Japanissa on tapahtunut, että sarjakuvaa lukevat ihmiset on kasvaneet isoiksi ja valmiita maksamaan kovakantisistakin. Fingerpori lukijoista moni on suht iäkkäitäkin, vanhempia miehiä ja naisia, Jarla sanoo.
– Mulla ei ollut mitään käsitystä siitä, miten nämä jutut uppoaa. Mun vitsithän on tosi perusvitsejä, helposti lähestyttäviä, joten ei oo sinänsä mikään hirveä ihme, että ihmiset lukee, Jarla miettii.
Mies tunnustaa katsoneensa Veli Puolikuuta, ja Pahkasikaakin on tullut luettua. Jarlan mukaan hänellä ja lukijakunnalla onkin samanlainen "huumoriruokavalio".
