Miten luonto yllättää meidät tänä vuonna?

Voidaanko lemmikkikanit kieltää tulevaisuudessa? Ja miten käy jätevesiuudistuksen? Alkava vuosi tuo tullessaan monia uusia luontoon ja ympäristönsuojeluun liittyviä kysymyksiä, jotka vaikuttavat myös tavallisten kansalaisten elämään.

MTV3:n ympäristötoimittajan Päivi Mäki-Petäjän mukaan vuosi 2011 vaikuttaa luonnon ja siihen liittyvien asioiden suhteen varsin monipuoliselta.

– Vaalien jälkeen saadaan heti uusi ympäristöministeri. Samalla varmasti jatkuu keskustelu siitä, tarvitaanko Suomessa ympäristöministeriötä vai pitäisikö se liittää johonkin muuhun ministeriöön, esimerkiksi maa- ja metsätalousministeriöön.

Mäki-Petäjä odottaa tulevalta vuodelta kiinnostavia poliittisia avauksia, sillä ainakin aika ennen vaaleja on ollut varovaisten kannanottojen aikaa. Poikkeuksena on ollut kuitenkin jätevesikeskustelu, joka on puhuttanut niin kansalaisia kuin vaaleihin valmistautuvia poliitikkojakin.

– Ympäristövaliokunta ottaa varmasti nyt melko alkuvuodesta kantaa siihen, miten jätevesisäädöksille tulee käymään.

Mäki-Petäjä muistuttaa, että kaikki ympäristöön liittyvät kysymykset vaikuttavat suoraan myös kansalaisiin. Erityisen tärkeitä ovat kuitenkin ilmastonmuutosasiat.

– Loppuvuodesta Cancúnin ilmastokokouksessa tapahtui yllättävääkin edistymistä. Seuraava ilmastokokous on tämän vuoden lopulla Etelä-Afrikassa. Siellä nähdään, saadaanko vihdoin aikaiseksi ilmastosopimus, johon kaikki maat olivat valmiita liittymään ja joka sisältäisi kaikille maille päästörajoituksia. Tänä vuonna siis selviää, saadaanko tätä ilmastonmuutosta edes jonkin verran haltuun, Mäki-Petäjä sanoo.

Kanit ja kurtturuusut kuriin

Lähiaikoina julkaistava vieraslajistrategia tuo monenlaista mietittävää päättäjille ja kansalaisille. Vieraslajit on saatava hallintaan, koska ne ovat levitessään vaaraksi Suomen alkuperäiselle luonnolle.

– Strategiassa luodaan keinot siihen, miten saisimme esimerkiksi city-kanit, lupiinit, kurtturuusut ja muut Suomea kovaa vauhtia valtaavat vieraslajit kuriin. Siinä voidaan tarvita rankkojakin toimia, kuten kanien lemmikkinä pidon kieltäminen, Mäki-Petäjä arvelee.

Mäki-Petäjä ennakoi, että tänä vuonna puhutaan paljon myös uhanalaisten lajien tilasta. Äskettäin julkaistiin uusi selvitys siitä, mikä on lajien tila Suomessa.

– Päällimmäisenä tulee mieleen saimaannorppa, jota suojellaan vielä vapaaehtoistoimin. Tänä vuonna nousee varmasti keskustelua siitä, pitäisikö esimerkiksi verkkokalastuskieltojen olla vapaaehtoisten sijaan pakollisia.

Mikä on Itämeren kohtalo?

Ei tarvitse olla suurikaan ennustaja veikatessaan, että ensi kesänä uutisissa seurataan jälleen levätilannetta. Päivi Mäki-Petäjä toivoo, että Itämeren tilasta saadaan myös tänä vuonna hyviä uutisia.

– Viime kesänä uutiset olivat jo vähän parempia, ja saattaa olla, että Pietarin jätevesien parempi puhdistaminen on vähän parantanut Itämeren tilaa. Kesällä nähdään, oliko se pysyvä muutos vai johtuiko se jostain tilapäisestä syystä.

Ympäristötoimittaja Mäki-Petäjä muistuttaa myös, että pian kerrotaan myös suostrategiasta, jossa pohditaan Suomen soiden tulevaisuutta.

– Strategiassa pohditaan, pitäisikö nämä suot suojella vai ottaa turvetuotantoon. Siitä on käyty sen verran kovaa vääntöä luonnonsuojelijoiden ja turveteollisuuden kanssa, että työryhmä on ottanut lisäaikaa ainakin tammikuun loppuun saakka. Silloin nähdään, millaisia tuloksia saadaan, vai päätyykö koko juttu suureen riitaan.

Mäki-Petäjä muistuttaa, että niitä kiinnostavimpia luontoon liittyviä uutisia kukaan ei tiedä eikä edes osaa aavistaa etukäteen.

– Luonto tuppaa yllättämään meidät aina. Viime vuonna se yllätti meidät ainakin valtavalla lumen määrällä.

Lue myös:

    Uusimmat