Miten leveä hymy! Paula Vesala julkaisi harvinaisia yhteiskuvia Julius-pojan kanssa

Neljä Emma-pystiä helmikuussa pokannut laulaja on julkaissut vain harvoin yhteiskuvia poikansa kanssa.

Helmikuussa vuoden naissolistin, parhaan pop-albumin, parhaan albumin sekä parhaan kappaleen Emma-palkinnot saanut laulajatähti Vesala eli Paula Vesala julkaisi eilen torstaina 27. huhtikuuta 2017 kaksi  yhteiskuvaa poikansa Juliuksen kanssa.

Vuonna 2008 syntynyt Julius on erostaan viime vuoden loppupuolella tiedottaneiden Vesalan ja The Rasmus -solisti Lauri Ylösen yhteinen lapsi.

Entinen PMMP-laulaja on julkaissut kuvia pojastaan vain harvakseltaan.



Eilen torstaina Juliuksen isä Lauri Ylönen vieraili MTV3-kanavan suorassa Enbuske, Veitola & Salminen -lähetyksessä.

– Hän reissaa välillä mukana. Sitten olen kuukauden koti-isänä. Koen, että olen enemmän lapseni kanssa kuin normaali isä. Se on kuitenkin ajoittaista, kun ollaan kiertueella. Saatan olla kolme viikkoa tien päällä ja sen jälkeen kuusi viikkoa kotona, Ylönen kuvaili uusioperheen arkea ohjelmassa

– Onhan siinä aika jumppa, kun yrittää olla rokkitähti, suunnitella taloja ja asua kahdella eri mantereella. Mutta sitä kun on nuori, kun jaksaa, hän nauroi.

Nykyään Ylönen seurustelee Katriina Mikkolan kanssa.

Katso alla Paula Vesalan haastattelu Emma Gaalassa sekä Ylösen haastattelu EVS-ohjelmassa kokonaisuudessaan alla. 

Paula Vesala rohmusi Emma-ehdokkuuksia 2:50

Enbuske, Veitola & Salminen kello 21 MTV3-kanavalla!

Laurin talot maanantaisin kello 20 MTV3-kanavalla.

Lue myös:

    Uusimmat