Miten käy Miss Suomi -kisojen, kun Alfa TV lopettaa toimintansa? Näin missiemo Sunneva Sjögren vastaa: "Vuosi kerrallaan eteenpäin"

Miss Suomi -finaali on näytetty Alfa TV:llä.

Alfa TV:n toiminta loppuu yhtiön rahatilanteen vuoksi. Tiedotteen mukaan hallitus on todennut, että yhtiön taloudellinen tilanne on kestämätön, yhtiön oma pääoma on menetetty ja yhtiö on maksukyvytön.

Alfa TV ilmoitti toimintansa loppuvan perjantaina 25. marraskuuta. Kanavalla on totuttu näkemään muun muassa Miss Suomi -kisat, joiden kohtalo on toistaiseksi auki.

Kilpailun järjestäjä Sunneva Sjögrenin mukaan uusi Miss Suomi kruunataan myös ensi vuonna. 

– Ihan samalla tavalla jatkamme. Olemme menneet vuosi kerrallaan eteenpäin ennenkin. Tämä ei sinällään vaikuta, Sjögren vakuuttaa.

Kanavan toiminnan loppuminen tuli Sjögrenille yllätyksenä, sillä hän kuuli asiasta median kautta.

– Sillä tavalla tämä tuli yllätyksenä, että rahoitusta ei sitten löytynyt. Kaikkihan heidän vaikeuksistaan ovat olleet tietoisia, mutta totta kai viimeiseen asti toivoin että yritys säilyy. Todella surullista, sillä he ovat tehneet ison työn ja sitten on käynyt näin. 

Sjögrenin mukaan missikisojen yhteistyö kanavan kanssa on mennyt vuosien mittaan hyvin.

– Olemme saaneet hyvät katsojaluvut ja upeat finaalit tehtyä. Olen kiitollinen heille kaikesta.

Katso video: Petra Hämäläinen kruunattiin vuoden 2022 Miss Suomi -voittajaksi Alfa TV:n finaalilähetyksessä

Petra Hämäläinen on Miss Suomi 2022! Tuore voittaja MTV:n haastattelussa 3:12


Lue myös:

    Uusimmat