Mitä tekevät Lewis Hamilton, Kimi Räikkönen ja kumppanit? Iso puheenaihe värittää F1-kauden huipennusta – tästä on kyse

Moottoriosien päivittämiseen liittyvät lähtöruuturangaistukset ovat nousseet isoksi puheenaiheeksi F1-kauden loppupuolella. 

Tallit ja kuljettajat saavat käyttää kauden aikana tietyn määrän kutakin moottoriosaa. Kiintiöiden ylityksistä kuljettajat saavat lähtöruuturangaistuksia, joita ovat ottaneet jo muun muassa Mercedeksen Valtteri Bottas ja Red Bullin Max Verstappen

Pääkuvan video: C Moren asiantuntija Ossi Oikarinen selvittää, miten F1-sarjan moottorirangaistukset määräytyvät. 

Mercedeksen Lewis Hamiltonin autoa koskevat päätökset ovat yksi loppukauden isoista kysymysmerkeistä: päivitetäänkö Hamiltonin auton moottoria ja missä vaiheessa? MM-sarjaa johtava brittikuski on tällä hetkellä lähtöruuturangaistusten kynnyksellä, kuten myös Alfa Romeon Kimi Räikkönen sekä McLarenit huippuvauhtiin saaneet Lando Norris ja Daniel Ricciardo

– En osaa sanoa vielä moottoripäivityksistä. Tällä hetkellä meillä on vielä käytössä moottorit numero 2 ja 3, ja muutoksia ei ole näköpiirissä. Asiat voivat kuitenkin muuttua nopeasti, Hamilton pyöritteli lehdistötilaisuudessa torstaina. 

Kautta on jäljellä seitsemän osakilpailua. 

Moottoriosien sallitut määrät kaudella 2021:
Polttomoottori (ICE): 3
Turbo (TC): 3
Lämpöenergiaa keräävä yksikkö (MGU-H): 3
Jarruenergiaa kierrättävä yksikkö (MGU-K): 3
Akusto (ES): 2
Elektroniikkapaketti (CE): 2
Pakosarjat (EX): 8

Ferrari ilmoitti viikonloppuna ajettavan Turkin GP:n alla, että Carlos Sainzin auton moottoriin tehdään kiintiöt ylittäviä päivityksiä, mutta näitä ei ole vielä merkitty alla olevaan taulukkoon. 

F1-kuskien käyttämät moottoriosat kaudella 2021

Sallittu osamäärä -->

3

3

3

3

2

2

8

Kuljettaja

ICE

TC

MGU-H

MGU-K

ES

CE

EX

Lewis Hamilton, Mercedes

3

3

3

3

2

2

3

Valtteri Bottas, Mercedes

5

5

5

4

2

3

5

Max Verstappen, Red Bull

4

4

4

4

3

3

7

Sergio Perez, Red Bull

4

4

4

4

4

4

6

Daniel Ricciardo, McLaren

3

3

3

2

2

2

3

Lando Norris, McLaren

3

3

3

3

2

2

5

Lance Stroll, Aston Martin

3

3

3

2

2

2

3

Sebastian Vettel, Aston Martin

3

3

3

3

2

2

4

Fernando Alonso, Alpine

3

3

3

3

2

2

8

Esteban Ocon, Alpine

3

3

3

3

2

2

8

Charles Leclerc, Ferrari

4

4

4

3

3

3

6

Carlos Sainz, Ferrari*

3

3

3

2

2

2

6

Yuki Tsunoda, AlphaTauri

3

3

3

3

3

3

6

Pierre Gasly, AlphaTauri

4

4

4

4

3

3

7

Kimi Räikkönen, Alfa Romeo

3

3

3

2

2

2

6

Antonio Giovinazzi, Alfa Romeo

3

3

3

2

2

2

6

Nikita Mazepin, Haas

3

3

3

2

2

2

5

Mick Schumacher, Haas

3

3

3

2

2

2

5

George Russell, Williams

3

3

3

2

2

2

3

Nicholas Latifi, Williams

4

4

4

2

2

2

4

*Carlos Sainzin autoon tehdään moottoripäivityksiä Turkin GP:ssä. 

Tilastolähde: FIA

Lue myös:

    Uusimmat