Mainos

Palohälytys aiheutti kaoottisen tilanteen kauppakeskus Triplassa – useita poliisi- ja paloautoja vaatinut tilanne sai alkunsa rasvakeittimestä

Kauppakeskus Triplassa oli keskiviikkoiltana käynnissä operaatio, joka vaati useita poliisi- ja paloautoja huomenna avattavan kauppakeskuksen edustalle. Kaaottiselta vaikuttanut tilanne oli kuitenkin nopeasti ohitse.  

Triplasta Viiden jälkeen -ohjelmaan raportoinut toimittaja Petteri Savolainen kertoi aiemmin, että syynä on tiettävästi kauppakeskuksessa tehty palohälytys.

Pelatuslaitoksen päivystävä palomestari Petri Korhonen vahvisti Savolaisen tiedon oikeaksi. Palohälytys oli lähtöisin Triplassa sijaitsevasta ravintolasta, jonka rasvakeitin oli syttynyt palamaan. 

– Syttyi oikea tulipalo, ja henkilökunta sammutti palon heti alkuvaiheessa. Henkilö- ja kiinteistövahinkoja olisi saattanut tulla, ellei henkilökunta olisi toiminut niin mallikkaasti, Korhonen kiittelee. 

– Tehtävänämme oli käytännössä tarkastaa ilmanvaihtokanavat rasvakeittimen yläpuolella, ja varmistaa, ettei palo ole päässyt leviämään. 

Helsingin poliisi oli operaation aikana ohjaamassa liikennettä, mutta nyt tilanne on normalisoitunut. 

Päivystävän mukaan operaatio ei vaikuta Triplan avajaisiin.

Juttua päivitetään tarvittaessa.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja