Mitä tapahtui Clintonin kannatukselle? Trump hengittää jo niskaan

Yhdysvalloissa presidenttiehdokas Hillary Clintonin kannatus näyttäisi notkahtaneen. ABC:n ja Washington Postin mielipidemittauksen mukaan Clinton johtaa vastaehdokastaan Donald Trumpia koko maan kannatuksessa enää kahdella prosenttiyksiköllä.  

Eilen julkaistun mittauksen mukaan demokraattien Clintonia kannattaa 47 ja republikaanien Trumpia 45 prosenttia äänioikeutetuista. Samassa kyselyssä Clinton johti Trumpia viikkoa aiemmin 12 prosenttiyksiköllä.  

Real Clear Politicsin julkaisema eri mielipidekyselyjen keskiarvo puolestaan mittasi Clintonille 44,9:n ja Trumpille 41,1 prosentin kannatuksen.  

Ehdokkaiden kannatuksen eron kapenemisen on arvioitu johtuvan ainakin osittain uudesta sähköpostikohusta. Liittovaltion poliisin FBI:n johtaja James Comey julkisti perjantaina tiedon siitä, että Clintonin sähköpostien kesällä lopetettu tutkinta onkin avattu nyt uudelleen.  

Comey on joutunut viikonloppuna ankaran paineen kohteeksi. Sekä Clinton että Trump vaativat häntä nyt julkistamaan nopeasti lisätietoa tutkinnasta.

"Faktat pöytään heti"

Washington Post lisäksi uutisoi oikeusministeriön varoittaneen etukäteen Comeya siitä, että tämän ulostulo sähköposteista rikkoisi pitkää hallinnon perinnettä. Sen mukaan hallinnon ei pidä tehdä viimeisinä päivinä ennen vaaleja mitään, mikä voisi vaikuttaa niiden lopputulokseen.  

Clinton luonnehtikin Comeyn päätöstä "syvästi huolestuttavaksi". 

– On melko kummallista, että jotain noin vähän tietoa sisältävää julkistetaan juuri ennen äänestystä. Itse asiassa se ei ole vain kummallista, se on ennenkuulumatonta ja syvästi huolestuttavaa. Äänestäjillä on oikeus saada asiassa kaikki tiedot täydellisinä, demokraattien ehdokas tähdensi kampanjoidessaan Daytona Beachissa.  

– Olemmekin vaatineet johtaja Comeya selittämään kaiken välittömästi. Kaikki on tuotava pöydälle, hän lisäsi.  

Trump puolestaan asetti FBI-johtajalle paineita antamalla kannattajiensa ymmärtää, että uusi sähköpostitutkinta voi johtaa Clintonin asettamiseen syytteeseen oikeudessa. Trump tuomitsi vastaehdokkaansa "rikollisen ja laittoman toiminnan" puhuessaan Coloradossa.  

– Tämä on suurin poliittinen skandaali sitten Watergaten, republikaanien ehdokas viittasi 1970-luvun poliittiseen kriisiin, joka johti lopulta presidentti Richard Nixonin eroon.

Jäänee auki vaalipäivän yli

Politiikan analyytikot ovat arvioineet, että FBI tuskin ehtii edetä Clintonin sähköpostien uusissa tutkimuksissa ennen vaalipäivää, joka on 8. marraskuuta.  

Vain harva asiantuntija on katsonut, että Clinton voisi saada asiassa lopulta syytteen.  

Clintonin kannalta jo epäilykset ja epätietoisuus ovat kuitenkin hyvin haitallisia. Clintonin kampanjan muu johto on tuominnut FBI-johtaja Comeyn ratkaisun asiassa ehkä vieläkin jyrkemmin kuin ehdokas itse.  

Comey kirjoitti kongressin johtohenkilöille, ettei FBI tässä vaiheessa pysty arvioimaan, onko Clintoniin liitetyllä uudella materiaalilla merkitystä vai ei. Comeyn mukaan on mahdotonta ennustaa, miten pitkään lisäselvittely kestää.   

Trump syyttää Clintonia rikoksentekijäksi 2:14

  

Lue myös:

    Uusimmat