Menneet ovat menneitä – avustaja: Trump ei vaadi lisätutkimuksia Clintonin sähköpostijupakassa

Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump ei aio vaatia lisätutkimuksia Hillary Clintonin sähköpostijupakassa. Asiasta kertoi Trumpin avustaja Kellyanne Conway MSNBC:n televisiohaastattelussa.

Monet Trumpin kannattajista saattavat pitää päätöstä vaalilupauksen rikkomisena, sillä Trump puhui asiasta useaan otteeseen kampanjansa aikana. Avustaja Kellyanne Conway totesi, että Clintonin tulee kuitenkin elää tietäen, ettei suuri osa amerikkalaisista luota häneen.

– Jos Trump voi auttaa häntä (Clintonia) toipumaan, ehkä se on hyvä asia, Conway sanoi.

Uhkasi vankilalla

Clintonin sähköpostikäyttö aiheutti kohun, kun ilmeni, että hän oli käyttänyt yksityistä sähköpostitiliään salaisia tietoja sisältävien viestien lähettämiseen.

Trump syytti toistuvasti Clintonia Yhdysvaltain turvallisuuden vaarantamisesta ja sanoi aloittavansa presidenttinä erikoistutkinnan Clintonin sähköpostikäytöstä tämän ulkoministerikaudella. Trump uhkasi jopa järjestää Clintonin vankilaan.

Vaalivoittonsa jälkeen Trump on kuitenkin ollut vaitonainen asiasta. Hän on ainoastaan todennut, että tulevana presidenttinä hänellä on tärkeämpää mietittävää.

Trump myös puhui voittopuheessaan Clintonista ylistäen, sanoen tämän työskennelleen pitkään ja ahkerasti Yhdysvaltojen eteen.

Syyttäminen ei ole Trumpin päätettävissä

New Yorkin entinen pormestari ja Trumpin liittolainen Rudy Giuliani puolusteli päätöstä jättää Clintonin sähköpostit tutkimatta.

– (Kampanjassa) sanotaan paljon asioita, ja joitain ikäviäkin asioita voi tapahtua. Ne voidaan jättää taakse, jotta kansakunta voidaan yhdistää, Giuliani sanoi toimittajille.

Giuliani kertoi tukevansa Trumpia, tekee hän sitten kumman päätöksen tahansa. Talouslehti Fortunen haastattelemien asiantuntijoiden mukaan Trumpilla ei ole valtuuksia tehdä päätöstä Clintonin syyttämisestä. Lehden haastattelemien asiantuntijoiden mukaan Trumpilla ei ole lain mukaan oikeuksia ohjeistaa erikoissyyttäjää tutkimaan Clintonin sähköposteja – tai mitään muutakaan.

Amerikkalaiset toiveikkaita

Kolmasosa amerikkalaisista kertoo Trumpin vaalien jälkeisen käyttäytymisen rauhoittaneen heitä, selviää tuoreesta Quinnipiacin yliopiston tutkimuksesta. Amerikkalaiset ovat pääosin optimistisia Trumpin presidenttiyden suhteen. Lähes 60 prosenttia vastaajista kertoi suhtautuvansa optimistisesti seuraaviin neljään vuoteen, joiden aikana Trump toimii presidenttinä. Yli puolet amerikkalaisista tosin haluaisi Trumpin lopettavan tviittaamisen tämän henkilökohtaisella tilillä. 

Trump tuomitsi vaalikampanjassaan kovin sanoin Clintonin henkilökohtaisen sähköpostin käytöstä työtehtävissä. Trump jopa uhkasi järjestää Clintonin vankilaan. Vaalivoittonsa jälkeen Trump on kuitenkin ollut hiljaa asiasta.

Clintonin sähköpostitutkinta lopetettiin yhtä yllättäen kuin aloitettiinkin 2:10


Lue myös:

    Uusimmat